Syksy on nyt täällä,  ei mahda mitään. Arkiaamulenkeillä on pakko olla otsalamppu, että näkee pimeässä eteensä. Lämpimillä päivillä on meitä onneksi vielä hellitty ja sekä kissat, että Paavali -konnakin ovat viihtyneet auringon lämmössä ulkona päivisin. 

Hessu edelleen hyödyntää kaiken mahdollisuuden uimiseen :)

WP_20130912_008-normal.jpg

Värikäs syksy on myös innostanut metsälenkkeilemään, enkä enään ole pelännyt siihen lähistöllä nähtyyn karhuun törmäämistäkään, joten olllaan uskaltauduttu metsään.

WP_20130909_004-normal.jpg

Tässä myös vanhuskoiraosasto, ihanuudet :)

tausta-normal.jpg

Alkuviikosta oltiin Heben kanssa Kauklahdessa treenaamassa yhden kaverin kanssa, jolla oli mukana 3 valkoistapaimenkoiraa. Ennen treeniä Hessu haukkui ohi menevälle isolle villakoiralle, joka koikkelehti joka suuntaan. Ennen kaverin tuloa tehtiin Hessun kanssa ruutua, joka oli kyllä aivan täysin hukassa...huoh! Luoksetulot oli sivulelulla suht. hyviä pysähdyksiä myöten. Hessu kyllä tuntui olevan jossain ihan muissa maailmoissa. 

Oltiin sitten ihan tahallaan kahden valkkariuroksen (valkkarit siis yksi kerrallaan) aivan vieressä treenaamassa seuraamista ja kontaktia. Valkkarit palkattiin patukalla leikittäen, eikä Hebellä sitten ollut siinä mitään ongelmaa. Toinen jopa pariin otteeseen hiukan haukkui Hessua, mutta Hessu ei reagoinut. Tehtiin Heben kanssa metallinouto, seuraamista ja vähän lisää luoksetuloa. Lopuksi tehtiin tunnaria, ensimmäinen oli hieno, mutta sen jälkeen meni taas nenä "kiinni". Hessu yritti tuoda mitä vaan, joten otin kapulat pois ja ruvettiin etsimään vain sitä yhtä piilotettua, joka sujuikin. Vielä kerran lopuksi se oman haku muiden joukosta ja se onnistui. 

Eilen otin Heben mukaan Masalaan lapsen treenien ajaksi. Hessu käyttäytyi hienosti, ei reagoinut kävelijöihin, pyöräilijöihin, lastenrattaisiin, huutaviin ja juokseviin lapsiin jne. Ainostaan takaa yllättäen sujahtava rullasuksilla kiitävä mies säikäytti meidät molemmat aivan totaalisesti (niiltä pitäisi vaatia jotain kelloa tms. ihan kamalaa...). Tämän jälkeen Hessu jonkin aikaa katseli jännittyneenä taaksepäin aina välillä. Lopulta rentoutui. Koiraohituksiin otin tarkoituksella reilut välit ja annoin Hessun kyllä huomata ja katsoa koiria, mutta pysähdyin, jolloin Hessu otti minuun kontaktin, tuli sivulle ja sai namin. Täytyy nyt ruveta ihan muillekin antamieni ohjeiden mukaisesti työstämään tuota Hessun muille koirille haukkumista. Niin, piti vielä lisätä, että hihnan löysällä pitäminen onnistui lähes kokoajan. Ainoastaan se rullasuksiheppu sai kiristyksen aikaiseksi, kun Hessu säikähti. 

Lopuksi tehtiin vielä isolla nurtsilla Heben kanssa paikkamakuu (olin ison puun takana piilossa), luoksetuloja pysäytyksillä ja ilman (eteni luvattoman paljon seisomismerkin jälkeen, otin sitten "seiso" käskyn käyttöön ja se toimikin paremmin). Taidan nyt vaihtaa siihen. Kaukoja jumpattiin myös, sekä tehtiin seuraamista, liikkeestä istuminen HIENO.

Pakko vielä hehkuttaa, kun Hebe teki liikauttamatta takajalkoja milliäkään läheltä seuraavat kaukot (minä siis vielä siinä ihan edessä): maasta-istu-seiso-maahan-seiso!!! JEE, ollaan kyllä hinkattu aika paljon ja se jopa tarjoaa itsekseen minulle maasta-seiso-maahan, kun haluaa tehdä jotain.... Täytyy varmaan treenailla niitä istumisiakin enemmän tuohon mukaan. Josko tänään taas kotipihatunnaria ja illalla ratsastamaan.