Eilen oli Milolla hakutreenit ja Milo oli mukana Frodon treeniryhmässä. Elikä uusi paikka ja vieraat maalimiehet. Milolle tehtiin edellisen treenin kaltaiset kaistaleet ja ukot olivat valmiina 10 - 15 metrissä. Kolme ukoista oli miehiä (joita ei Milolla ole juurikaan maalimiehinä ollut) ja yksi nainen, elikä yhteensä siis neljä ukkoa.

Ensimmäiselle pistolle Milo lähti hiukan vaisusti ja ajautui valmista polkua hiukan liiaksi oikealle. Nenäkin oli turhan matalalla. Ukko löytyi kuitenkin ensimmäsiellä pistolla ja onneksi nenä hiukan nousi ukon kohdalla. Palkaksi taisteluleikit.

Toiselle lähti myös hiukan vaisusti ja teki vasemmalle ylimääräisen kiemuran ja nenä edelleen turhan lähellä maata. Pää nousi kyllä ihan ylös ukon kohdalla. Tässä piilossa oli maalimiehenä nainen ja hänen kanssaan taisteli kaikista innokkaimmin.

Kolmannelle Milo lähti jo reippaasti ja pää pystyssä ja tämä oli oikein hyvä.

Neljännelle oli jo oikein reipas vauhti  ja eteni aivan suoraan ja pää pystyssä ja tämä pisto oli erinomainen. Tältä vikalta palkkana Milon lempikongo.

Heittelin Milolle kongoa kun palattiin autolle ja Milo oli innoissaan.

Jatketaan Milon kanssa näillä kaistaleilla ja ukot laitetaan syvemmälle vasta, kun vauhtia ja intoa on tarpeeksi joka kaistaleelle. Kaistaleiden määränä tämä neljä on hyvä. Ensi kerralla teen sellaisen muutoksen, että ennen lelulla leikkimistä, jokainen ukko antaa Milolle yhden herkkunamin (josko innostuisi vielä lisää). Milon seuraavat hakutreenit ensi viikon tiistaina ja jälleen tämän toisen ryhmän kanssa.