Frodon kanssa eilen tottistreeneissä. Kenttä oli aikamoisen mössöä ja puoliksi lumen peitossa. Otin kuitenkin metrisellä esteellä pari hyppynoutoa ja Frodohan tietty ponnisti esteestä, kun liejuisesta maasta oli niin hankala ponnistaa. Madalsin sitten estettä reilusti ja saatiin hieno hyppynouto ilman osumia. Otin vielä loppuun A-esteen ja se meni heti todella hyvin.

Varsinaiset treenit pidettiin kuivalla parkkipaikalla. Frodon kanssa ensin ilmoittautuminen ja meillä parina sakemanniuros ohjaajineen. Se meni oikein hyvin. Sitten otettiin seuraamista ja minä yritin olla tuijottamatta koiraa. Vielä kun saisin karsittua käsien "pakkoliikkeet" niin olisi hyvä. Frodon seuraaminen oli melkoisen tahmeaa, mutta henkilöryhmä oli erittäin hyvä. Lopetettiin kun seurasi oikeassa kohdassa ja hyvällä kontaktilla. Sitten eteenmeno, lähti hyvin, mutta kaarsi lievästi vasemmalle. Vapautin lelulle. Otettiin vielä sellainen eteenmeno, että lähetin Frodon matkaan ja puolenvälin jälkeen "pallonheittäjä" heitti Frodon pään yli pallon eteen. Tämä menikin paremmin.

Sitten paikallamakuu, missä ei huomautettavaa.  Paikallamakuun jälkeen palkkasin vielä vierellä oikealla paikalla ja kontaktista istumisesta ja Frodo sai lopuksi viedä lelun autolle.

Ajattelin nyt jonkun aikaa panostaa tähän paikalla perusasennossa ja katsekontaktissa  palkkaamiseen ja palkka silloin, kun ottaa itse kontaktin eli minä en sano mitään. Kunhan saadaan tämä paremmaksi ruvetaan ehkä ottamaan askeliakin.