Eilen kaahailtiin Milon kanssa Helkutinkorven tottiskentälle treeneihin. Oli kyllä todella kuuma sää. Alkuun otettiin Anin avustuksella esteitä. Loivaa A:ta niin, että minä heitin lelun esteen yli toisella puolella olevalle Anille ja sitten Milo "kiipee" käskyllä matkaan. Ani ohjasi sitten lelulla Milon ympäri ja heitti lelun takaisin ja Milo kiipesi sitten takaisin ja sai saalistaa lelun. Tämä olikin tosi hyvä treenitapa, ainakin Milolle sopii hyvin eikä se edes miettinyt A:n kiertämistä. Tehtiin vielä uudelleen ja nyt Ani otti jo mennessää lelun valmiiksi ja minä vain lähetin Milon "kiipeä" käskyllä ja sitten taas Ani heitti lelun ja Milo tuli perässä. Milolle jäi ihan selvä hinku A -esteelle :) Tällä edetään nyt rauhassa ja koska tiedetään, että Milo menee myös jyrkän A:n hyvin (joskin hyppää liian korkealta alas) niin turha rasittaa sen etupäätä, otetaan jyrkkä sitten pariin kertaan ennen mahdollisia kokeita. Seuraavaksi jatketaan tällä samalla tyylillä, mutta leulun tilalle kapula.

Sitten metristä hyppyä, josta otettiin ylin lauta pois. Tehtiin samalla tavalla, eli heitin lelun Anille, sitten Milolle hyppykäsky ja Ani heitti lelun takaisin ja Milo tuli perässä. Olipa muuten ihan mielettömän hyvät ja ilmavat hypyt (harvemmin Milolla, sillä sen hyppytaktiikka on aika surkea). Tein vielä loppuun noutokapulalla ilman apuja ja sehän meni kuin vanhalta tekijältä. Kun Milo palasi kapulan kanssa heitin sille narupallon palkaksi ja Milo juoksi hienosti kapula suussa pallolle asti ja vasta sitten vaihtoi leluun. Elikä hyvä ote on kapulasta :) Tätä treenaillaan myös hiljalleen samaan tyyliin, Milolla on selvästi varmistunut tuo takaisin hyppy, eli ei pyri kiertämään estettä takaisin tullessa. Hyvä :)

Sitten liikkeestä istuminen. Ensin tein selvin avuin (koska istumista ei ole otettu aikoihin ja halusin varmistaa). Hyvin toimi. Sitten kisatyyliin ja Ani sanoi "hyvä" kun istui ja minä heitin välittömästi narupallon Milon taakse palkaksi. Yllättäen todella nopea istuminen.

Liikkeestä maahanmeno tökki...teki ensin kaikkea muuta tai meni sillä tavalla puoliksi maahan, että kyynärät ilmassa. Kunhan vähän aikaa hinkattiin, niin sitten onnistuikin loistavasti. Etenin vielä 30 askelta ja sitten "tuomarin" merkistä "tänne" käsky. Luoksetulo oli todella vauhdikkaalla laukalla. Edessä yksi nami palkaksi ja toisella namilla siirto rauhassa sivulle (ihan pienen loikan kerkesi silti siirtyessään tekemään). Muuten hyvä.

Eteenmeno koko pellon pituudelta. Ensin pari kertaa eteni vain puoleen väliin. Lopulta onnistunut eteenmeno ja sieltä siirrytiin paikkamakuuseen.

Paikkamakuusta lähti kerran hiippailemaan mua kohden ja kerran yritti lähteä varastamaan takapalkkaa. Elikä ei ihan putkeen mennyt.... Tein sitten lyhkäsempiä pätkiä ja vapautin pitkältä takapalkalle ja lopuksi hiukan pitempi pätkä ja palasin koiran vierelle, perusasento ja siitä vapautus takapalkalle. Tätä PK-tyylin paikkamakuuta pitäisi nyt vaan treenata ja treenata.

Sitten vietiin yhdessä takapalkka sinne pellon toiseen päähän. Lähetys suoraan sivulta ja hienosti meni.

Milo sai sitten huilata jonkin aikaa ja tultiin sitten vielä kertaalleen ottamaan se eteenmeno. Ani piti Miloa ja minä kävin viemässä lelun. Lähetys jälleen suoraan sivulta ja ihan mieletön vauhti ja hienosti meni :)

Sitten Milo sai loikoilla nurtsilla lelunsa kanssa ja oltiin häiriönä toiselle urokselle. Milo vain katseli, kun toinen uros murisi. Palkkasin Miloa lelulla, kun oli niin hienosti. Eipä taas uskoisi, mikä räyhääjä se on ennen ollut.

Milo oli kyllä melkoisen kuumissaan treenien jälkeen, vaikka sai vettä juodakseen ja hiukan tuulikin. Kotimatkalla pysäytinkin järven/lammen kohdalle tienviereen ja Milo pääsi uimaan pari kertaa kepin perään. Milo olisi kyllä jäänyt mielellään uimaan vielä pidemmäksikin aikaa, mutta auto oli sen verran huonossa paikassa, että ei jääty pidemmäksi aikaa. Tämä selvästi helpotti Milon oloa ja se nukkui rauhassa kotimatkan.

Illalla vielä ratsastamassa ja menin Purrilla. Meitä oli poikkeuksellisesti kuusi ratsukkoa, joten kentällä riitti vipinää. Purri tuntui edellee kovin jäykältä ja tuntui, että en saanut sitä myötäämään lainkaan. Laukka kyllä pyöri jotenkin, mutta tuntui sekin kovin tahmealta eikä tainnut Purrin takajalat olla oikein mukana. Olispa kiva saada seuraavalla kerralla jokin reippaampi heppa...en edes muista koska olisin mennyt jollain muulla kuin Sonjalla, Purrilla tai Ellalla. Aikamoinen hiki oli jälleen tunnin jälkeen, onneksi sentään tuuli jonkin verran. Tunnin jälkeen hepat suihkutettiin ja vietiin taas laitumelle syömään ja nukkumaan.

Tänään onkin sitten viimeinen lomapäivä....(huokaus). Olisihan tätä vielä jatkanut toisen mokoman ;)