Frodo ja Milo eilen remmilenkillä

Välillä on kyllä melkomoista hulinaa, kun täytyy olla töissä, hoitaa lasten treenikuljetukset, lenkittää koirat jne. Eilen sitten vauhdilla töistä kotiin toinen lapsi ja koirat kyytiin ja fudistreenehin. Treenien ajan lenkkeiltiin koirien kanssa puolentoistatunnin lenkki. Tämän jälkeen ehdittiin vielä Milon kanssa tokoilla parkkipaikalla. Ensin tehtiin noutokapulan luovutuksia ihan läheltä, eli laitoin kapulan maahan ja sitten "nouto" käskyllä luovutus. Hyvin Milo taas eilen istui eteen (vähän tiiviimpi saisi olla), mutta sentään istui. Näitä tehtiin nelisen kertaa ja kehuin kovasti jokaista suoritusta ja narupallon sai aina palkaksi. Loppuun tein ihan kisamaisen heiton ja hyvin tuli kapula ja Milo istui. Tänään pitää ottaa taas samantyylinen treeni ja sitten tokohyppyä. Parkkiksella tehtiin myös pienen pieni pätkä seuraamista, joka oli todella hyvää, joten palkaksi pallo. Kertaalleen luoksetulo niin, että pallo lensi suoraan Milon taakse (tulikin hyvä stoppi). Sitten vielä hetki paikkamakuuta parkkiksella ja minä auton takana piilossa. Palkkaus suoraan maasta takapalkkalelulle. Tehtiin vielä pikkuinen lenkki loppuun. Olikin todella väsynet koirat, kun päästiin kotiin. Oli muuten tosi hyvät lenkkeilymaastot kyseisellä seudulla ja pieniä hiekkateitä riitti joka suuntiin, hyvä että ei eksytty.

Torstaina oltiin Milon kanssa kentällä tokoilemassa. Alkuun ihan kahdestaan tehtiin jäävät (maahan ja seisominen), jotka molemmat hyvät. Kisamaiset kaukot myös hyvät. Luoksetuloa ensin niin, että pallo lenisi heti, keran pelkästään käsi (pysähtyi hyvin jee) ja sitten vielä pallolla. Nouto ihan ok, mutta on ruvennut välillä tekemään sitä, että jää seisomaan sen kapulan kanssa mun eteen. Sitten pidettiin tauko ja Frodon vuoro.

Frodon kanssa tehtiin seuraamisia ja kaukot ja Frodo oli innoissaan.

Sitten tulivatkin Nona ja Iina ja Iina toimi tuomarina. Nona & Roosa ja minä & Milo paikkamakuuseen. Iina kopeloi Milon kuten kisassakin ja ihan ok. Koirilla kisamitan väli ja me piiloon. Oltiin kolme minuuttia ja palattiin koirien eteen ja siitä sivuille. Milo ennakoi ylös, joten jätin sen uudelleen makaamaan ja palasin hetken kuluttua sen viereen. Nyt pysyi maassa tuomarin "käsky" komennosta huolimatta. Palkkasin kyykistymällä Milon viereen ja rauhassa silittämällä ja syöttämällä namia. Paikkamakuun aikana ensin Roosa oli vaihtanut kyljelleen ja sitten myös Milo oli vaihtanut kyljelleen (ei onneksi etenemistä). Tehtiin vielä uusi paikallaolo perään niin, että Roosa istui ja Milo makasi. Tällä kertaa jätin Milolle takapalkan. Käytiin vain piilossa ja sitten palattiin koirien vierellä ja Milon vapautus maata suoraan lelulle. Nyt ei Milo ollut liikahtanutkaan.

Sitten taas tehtiin Milon kanssa noutoa, mutta Milo jäi luovutuksessa usein seisomaan (vieras koira Roosa oli tooosi paha häiriö ja sitä piti jäädä tuijottamaan kapula suussa kesken noudonkin...ei hyvä). Saatiin lopulta onnistumaan pari noutoa ja lopetettiin siihen. Tehtiin myös seuraamista ja siinäkin oli istumiset hukassa (höh). Lopulta sian Milon keskittymään ja istumiset onnistuivat ja siihen palkka ja ihan loppuun eteenmeno Iinan viemälle leulle. Sitten lopetettiin.

Frodo pääsi vielä tekemään pientä seuraamista ja eteenmenon Iinan koiran IHANALLE pehmopallopalkalle. Frodo oli niin onnessaan ja pelailin vielä hetken kentällä sen kanssa pehmopallolla. Frodhan heittää pallon minulle ja minä potkasen takaisin jne. Sitten Frodo sai laukata pallon kanssa autolle.

Opiskeluun liittyen olisi paljon tehtäviä, sekä verkkotehtäviä, esseen kirjoitusta että käytännon tehtäviä. Tänään kuitenkin on siivouspäivä niin ja Milon kanssa täytyy vähän treenata, sillä kisat lähenee. Oltais päästy jonosta toiseenkin tokokokeeseen, mutta opiskelujen etäpäivä osuu harmillisesti samaan aikaan. Ai niin ilmoittauduin hyppytekniikkaluennolle ja tarkoitus sitten perään mennä myös hyppytekniikkatunnille Milon kanssa. Josko saatais apua Milon surkeaan hyppytekniikaan.

Sunnuntaina ratsastamaan :)