1241714918_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Koiruudet kalliolla!!!

Frodolle kotipihalla hiukan leikkimielistä seuraamistreeniä. Lähdin liikkeelle ja heti kun Frodo oli oikeassa kohdassa ja piti kontaktia sanoin "seuraa" ja vapautin lelulle jonka heitin eteenpäin. Näitä tehtiin monta sekä liikkeessä että perusasennossa ja Frodo oli innoissaan. Tein myös sivulle seuraamisessa kerran. Ajattelin, josko tällaisella treenillä saisi parannettua Frodon kisoissa laahustavaa ja jätättävää seuraamista. No, ainakin meillä oli hurjan hauskaa Kieli ulkona

Tehtiin myös yksi tunnari, joka meni upeesti Hymy Palkkasin luovutuksen jälkeen lelulla ja namilla.

Sitten lähdettiinkin pitkästä aikaa tielle remmilenkille Frodon ja Milon kanssa. Eilen illalla tehtiin metsälenkki melko hankalassa maastossa ja Frodon ontuminen tuntuu nyt parantuneen (yes). Toivottavasti pysyykin poissa!

Kovasti täällä meillä jo jännitetään Iitun ja Frodon pentujen syntymää. Toivottavasti kaikki menee hyvin.