Tähän alkuun pari kuvaa meidän paikkamakuutreeneistä. Koska kenttä oli liian kapea ja halusimme kuitenkin tarpeeksi pitkän välimatkan ja päästä piiloon, niin suoritimme tällaisen "kahdessa rivissä" paikkamakuun :) Osa suoritti kyllä istumistakin, mutta me Hessun kanssa paikkamakuun kummallakin kerralla. Ensimmäisessä kuvassa Hebe on eturivissä toinen oikealta.
Tässä hiukan kauempaa otetussa kuvassa Hessu on ensimmäisessä rivissä ensimmäinen oikealta.
Tämä alempi kuva on ensimmäisestä paikkamakuusta ja olin auton takana piilossa. Kelloa ei tainnut katsoa kukaan, mutta arvelun mukaan oltiin noin 2 minuuttia. Hessu pysyi hyvin ja koko sen ajan kun olin auton takana makasi pää maassa. Kuvan otin kun olin kävelemässä piiloon. Toisessa setissä olin näkyvillä ja liikuskelin vähän ympäriinsä. Hyvin pysyi siinäkin. Tällaisia paikkamakuutreenejä juuri tarvitaankin :) Pitää muistaa että kiinnitän huomiota siihen, että Hessu menee suoraan maahan. Muuten se menee venkuralle, kuten tuosta yllä olevasta kuvastakin näkee.
Olipa ihanaa, kun oli niin paljon treenaajia ja häiriöitä. Hessu otti koko treenit rauhallisesti, ainoastaan autosta tullessaan haukahti pari kertaa, kun vieressä oli ihana pentunen ja auton takaluukusta kurkisteli kolme muuta koiraa ;)
Tehtiin Hessun kanssa AVO -liikkeitä. Seuraamisessa hyödynnettiin koirakoiden paljoutta. Ihan pari kertaa jouduin huomauttamaan, kun Heben keskittyminen herpaantui, muuten oli kyllä ihmeellisen hyvin kontaktissa :) Olin itse asiassa seuraamiseen tyytyväinen. Noudot ja kaukot myös hyvin. Luoksetuloja lyhyellä matkalla suoraan sivulle, ekalla kerralla taas tökkäsi mua käteen, mutta ei sitten enää seuraavilla. Lyhyellä matkalla myös luoksetulon stoppeja takapalkalla, pysähtyi hyvin. Tällä kertaa kyllä näki sen takapalkan, mutta sanoin aina "taka" ennen liikettä. Kertaalleen liikkeestä seisominen ja ok. Maahanmenoa ensin pelkästään ja sitten kokonaisena liikkeenä, joka ihan ok. Eikä Hessulla ollut mitään ongelmia treenata irti, enkä itsekään sitä enää jännitä.
Treenien välissä pariin kertaan tehtiin "kylki" jonka teki kyllä hyvin, mutta ei kyllä täysin rentoutunut. Lopussa Hessu sai riekkua narupallonsa kanssa ja sai viedä sen autolle asti.
Kommentit