Viime sunnuntaina osallistuttiin Hessun kanssa australiankarjakoirien paimennuspäivään Somerolla. Hessu pääsi päivän aikana lampaille kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla oli kiinni liinassa ja vähän muistuteltiin paimennusta molempien mieliin opettajan ohjeiden mukaisesti. Toisella kierroksella Hessu pääsi paimentamaan irti (liina oli kuitenkin vielä perässä) kun alkoi oma-alotteisesti kaartamaan lampaiden taa ja kuljettamaan niitä nätisti. Kolmannella kierroksella sitten irti ilman liinaa. Tämä oli kokonaisuudessaan Hessun kolmas paimennuskerta ja olin ylpeä siitä, että se meni joka kerta käskystä maahan (oli se sitten lähellä tai kauempana lampaiden takana). Edellisellä kerrallahan ei mennyt lainkaan (pysähtyi kyllä aina käskystä, mutta ei mennyt maahan). Tällä kertaa olin myös tarkkana lampaille tultaessa. Käskytin Hessun lammashakaan istumaan ja odottamaan rauhassa, kunnes sain suljettua portin ja olin itse valmis, hyvin pysyi Hessu -hefner kuulolla :) Tässä pari kuvaa, ehkä myöhemmin vielä lisääkin, sillä en ole ehtinyt käymään valtavaa kuvamäärää vielä läpi. 

Tässä ensimmäisessä kuvassa Hessu on vielä liinan päässä ja testataan, että se varmasti pysähtyy käskystä.

p5-normal.jpg

Toisessa kuvassa testaan, että se varmasti menee myös maahan käskystä ja pysyy siellä, kunnes annan luvan jatkaa tai tulen esim. sen luo jne. Edelleen siis liinan kanssa. 

p3-normal.jpg

Koska Hessu oli hyvin kuulolla se pystyi paimentamaan viimeisellä kerralla irti. 

p1-normal.jpg

p2-normal.jpg

p4-normal.jpg

Oli todella mukava päivä ja Hessukin oli innoissaan. Meidän opettajakin sanoi, että kun Hessu tulee lammashakaan, se on kyllä kokoajan töissä. Tosin paarmoja oli välillä niin paljon, että niitä piti Hessun välillä pysähtyä hätistelemään. Samaan aikaan oli myös valkoisiapaimenkoiria paimentamassa meidän vieressä ja toki tilalla näkyi bordercollieitakin, joten oli kaikki meidän rodut paimenessa :) Kaksi karjista oli jo tosi taitavia ja ne kuljettivat hienosti lampaita isolla laitumella. Toinen taisi osata paimentaa myös nautoja. 

Tokon suhteen ollaan oltu laiskaakin laiskempia, ei olla tehty mitään! Ninan tokot peruuntui ja vaikka on pitänyt, en oikein ole saanut kuumuudessa treenattua itsenäisesti. Ollaan lähinnä lenkkeilty Hessun kanssa ja Hessu on käynyt uimassakin.

Saari-normal.jpg

Kuvassa Hessu huilailee lilluvassa "saaressa" uimahyppyjen välillä.

Torstaina kävin myös ratsastamassa ja oli taas todella tehokas ja hyvä tunti. Ratsuna taas IHANA Eemeli :) Meitä oli vain 3 ratsastajaa. Tehtiin todella paljon laukkatyöskentelyä ja Eemelin kanssa vielä muita enemmän, jotta saatiin myös sen toinen takajalka letkeäksi. Loppuravissa olikin jäykkyys poissa ja heppa tuntui hyvältä ja rennolta. Kuuma oli kyllä (vaikka onneksi aurinko ei täysillä paistanutkaan). Meinasi oma kunto loppua, mutta sain kuitenkin pinnistettyä tunnin loppuun asti. Keskityttiin mun suoruuteen (kun tuppaan olemaan hiukan vasen kylki lysyssä). Aika hyvin sain nyt suoirstettua oman ruodon ;) Tänään tuntuukin sitten lähes kaikissa lihaksissa (jopa kylkiluiden välien lihakset on kipeät) :) Elokuussa alkaakin sitten taas vakitunnit, YES!