Tänään olikin varsinainen "koirailupäivä" Kieli ulkona

Aamulla oltiin jo kymmeneltä kaatosateessa Milon kanssa treenaamassa käyttäytymistä muiden koirien kanssa taajamassa. Päästiin mukaan EPK:n uuteen ryhmään, joka onkin meille ihan omiaan.

Ensin Milon kanssa ilmoitautuminen kahdelle ihmiselle ja häiriönä jonkin matkan päässä puussa kiinni sakemanni. Sitten lähdettiin liikkeelle peräkanaa ja vaihdeltiin paikkoja eli jokainen vuorotellen ekana keskellä ja vikana. Tehtiin myös ohituksia vuorotellen, jolloin vastaan tuli kaksi koirakkoa ja myös niin että vastaan tuli rinnakkain kaksi koirakkoa ja me mentiin välistä ja sitten taas vaihdeltiin paikkoja. Treenattiin jonkin aikaa näitä ohituksia asfalttiparkkiksella ja sitten siirrytiin metsäpolulle, jossa myös ohituksia. Lopuksi voitiinkin kävellä kaikki rivissä pienillä välimatkoilla ja ohitella miten vain Hymy Niin ja mikä yllättävintä, kukaan kolmesta ei haukkunut kertaakaan. Kaikki koirat olivat toisilleen täysin vieraita ja mukana siis kaksi urosta ja yksi narttu.  Milo oli erittäin kuuliainen ja meni tosi nätisti, luopui muista koirista jo heti alkuunsa. Mentiin rennosti remmi löysällä ja myös siis minä osasin rentuotua  Kieli ulkona Kastuttiin kyllä molemmat aivan läpimäriksi, mutta sehän ei treeniä haitannut. Tunti siinä hurahti, mutta olipa kivat treenit. Jatkossa tehdään ohitusten lisäksi kentällä pk -liikkeitä ym. Ensi viikonloppuna uudestaan.

Frodon kanssa ajaeltiin sitten iltapäiväksi tokokisoihin. Sää oli aivan kamala...huh, huh. Tulosta ei tällä kertaa saatu. Frodo keksi ihan uuden liikkeenkin eli 4 minuutin paikalla seisomisen häirittynä. No, täytyy maanantaina tokotreeneissä vähän palautella mieliin sitä paikallamakuuta....! Myös ruutu oli tänään hukassa ja Frodo vain tujotteli viereisessä rakennustyömaa-aidassa liehuvia värikkäitä merkkejä ja oli kokoajan pyrkimässä sinne. Ruutu onnistui ainoastaan yhdeltä EVL -koirakolta. Parille näytettiin keltaista korttia, kun ehtivät pois kehästäkin juuri sitä työmaata kohden. Niin ja ne Frodon kaukot meni taas huonosti. Muut liikkeet olikin sitten kutosesta kymppiin.

Frodo oli oikein reippaalla päällä koko kisan ajan eikä ontumisesta onneksi enään tietoakaan. Liikkeiden välillä jopa ihan villiintyi (heh). Hyvä olo jäi kuitenkin kisoista ja ei auta kuin jatkaa treeniä.