Tänään tulikin vettä taivaan täydeltä :( Tehtiin koirien kanssa metsälenkki ja oltiin suht. märkiä, kun päästiin takaisin kotiin. Innostuin kuitenkin (kun kerran olin jo valmiiksi sateessa kastunut) tallaamaan molemmille koirille suhteellisen vaikean kolmen esineen esineruudun . Sivut olivat reilut 30 metriä. Esineinä nahkalompakko, villasukka ja muovinen hihaheijastin. Esineet olivat oikeassa takakulmassa, keskellä ja lähellä vasenta etukulmaa. Kaikki esineet olivat hiukan piilossa.

Frodo pääsi ensimmäisenä hakemaan. Jätettiin kongo (palkka) pienen matkan päähän odottelemaan palkkaamista. Ensimmäisellä lähetyksellä Frodo teki ihan hulluna töitä alueella, mutta palasi lopulta mun luo, kun ei löytynyt esinettä. Seuraavilla kolmella lähetyksellä löytyikin sitten kaikki esineet. Hienot luovutukset ja viimeisen esineen jälkeen makkaraa ja vapautus lelulle. Hienosti meni ;)

Milo pääsi sitten toisena ja lähtikin vauhdilla. Toi heti ekalla pistolla keskimmäisen esineen ja oli niin innoissaan, että pureskeli esinettä ja pudottikin sen välillä. Lopulta sain rauhoittumaan ja palkattua makkaralla, kun ei pureskellut. Toisella pistolla tuli takakulman esine ja nyt oli jo parempi luovutus ja kolmannella pistolla sitten viimeinen esine ja paras luovutus (ei pureskelua eikä pudottanut). Palkaksi nakkia ja kehuja.

Hyvä sadepäivätreeni ja molemmat olivat innoissaan ja jaksoivat hyvin vaikka oli pitkä metsälenkki tehty juuri ennen treeniä.

Huomenna minä osallistun ratsastusvaellukselle ja koirat saavat vapaapäivän treeneistä.