Eilinen alkulenkki tehtiin rauhallisesti, mutta sitten saivat pojat painella yhdessä ihan oman mielen mukaan. Molemmilla vauhtia piisasi, enkä sitten hillinyt Miloakaan vaikka eilen olikin hieronta. Frodokin on niin ihana, kun sillä selvästikään ei ole mitään kipuja, niin se painaltaa kieli poskella aivan täysillä. On muuten uskomatonta, että metsässä on edelleen vaikka kuinka paljon suppiksia ja kanttarelleja. Harmi, että ei ollut mukana mitään mihin niitä kerätä (ei voinut pipoonkaan, kun oli niin kylmä, että  piti pitää pipo päässä). Koirat juoksivatkin noin kolme kertaa pitemmän lenkin mitä me ihmiset, hyvä niin.

Rokki -kissa oli kaivautunut Frodon Back on Track -loimeen nukkumaan, joten Frodo ei saanut sitä eilen käyttöönsä. Eipä onneksi tuntuneet Frodon lihakset yhtään jäykiltä aamulla. Jeppe -koiraa inhottaa, kun maa on jo aamuisin niin kylmä ja sen aamulenkit on lyhentyneet selvästi. Äkkiä vaan takaisin peiton alle sisälle.

Tänään vuorossa tokotreenit Milolle ja Frodolle.