Rokki kissa on kotiutunut jo loistavasti ja on oppinut myös ulkoilemaan valjaissa. Erittäin seurallinen ja kesy kissanpoika. Vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin riittäää, kun "hepuli" iskee päälle :)

721622.jpg

Rokki ja Milo (Milon ilme on aika hämmästynyt, sillä Rokki kävi ihan yllättäen nuolaisemassa sitä nenästä, harmi että ei ehditty ottamaan kuvaa siitä):

721624.jpg

Sitten koirien treeniasiaa.

Frodon kanssa aloitin ruututreenillä ja se selvästi on ruvennut hahmottamaan ruudun. Ekalla lähti huonosti, mutta sain ohjattua lisäkäskyillä ruutuun maahan ja palkaksi heitin pallon. Seuraavalla kerralla oli palkka ruudun takana (ei näkyvissä) ja Frodo meni hienosti, keskelle käskystä maahan ja vapautus palkalle (mitä tosin etsi hetken). Ihan lopuksi ruutuun juoksuja ja heti vapautus eri suunnista.

Otettiin myös vähän parin askeleen seuraamisia eteen, taakse ja sivuille. Ihan kohtalaisen hyvin meni.

Sitten tunnistusnouto aivan uusilla kapuloilla. Kapuloita rivissä kuusi ja keskellä oma. Lähetys kolmen metrin päästä. Frodo lähtee hyvin ja haistelee kapulat vasemmalta oikealle ja aloittaa uudelleen oikealta vasemmalle, kunnes löytää oikean ja tuo sen minulle kauniisti. Ihan mahtavaa, palkaksi pallot ja kehut ja leikkimiset. Jätettiin taas hautumaan, kun teki niin upeasti.

Kaukokäskyjä hinkattiin jonkun aikaa, mutta lopulta sain Frodon ymmärtämään, että istumaan noustaan ja mennään niin, että takajalat ei liiku. Täytyy vaan muistaa treenata tarpeeksi, nyt kun selvästi jo ymmärsi mistä on kyse.

Milon kanssa (hihnassa) seuraamista ja perusasentoja. Keskityttiin tekemään niitä suoria perusasentoja. Liikkeestä maahan oli oiken hyvä (käsimerkki vielä apuna) etenin 30 metrin päähän ja palasin koiran ohi ja sivulle. Palkka ja kehut maahan. Liikkeestä istu meni myös hyvin. Lopuksi paikallamakuu. Palasin paikallamakuussakin reilusti koiran taakse ja vasta sitten sivulle ja palkka maahan.

Keskiviikkona vuorossa Milon hakuilut.