Torstaina Frodo ja Hessu pääsivät ihmisten ilmoille lenkkeilemään noin 1,5 tunniksi. Keli oli kyllä aivan KAMALA. Kova myrskytuuli ja vesiräntää tuli vaakasuorassa, sitkeesti me kuitenkin lenkkeiltiin. Ainoastaan yksi urhea koiran ulkoiluttaja tuli vastaan :)

Eilen tokotreeneissä kaarihalleilla Milon ja Hessun kanssa. Milo pääsi ensimmäisenä ja alkuun tehtiin hyppynoutoja (kerran osui jalka esteeseen, muuten hienosti). Metallinoudot myös hyvin (vaikka metallikapula jäi pystyyn, osasi Milo sen ottaa hienosti suuhun). Tämän jälkeen tehtiin ruutua, joka hyvä ilman palkkaakin. Huomasin muuten, että Milo hahmottaa ruudun paljon paremmin 10 metrin päästä, kun ihan parin metrin päästä. Siirrytiin siis suosiolla treenaamaan sieltä pidemmältä. Menee ruutuun maahan hienosti heti käskettäessä. Luoksetulon seisomiset tällä kertaa heti hienosti, toisella kerralla myös maahanmeno mukana. Tunnari hienosti, vaikka oli suhteellisen isot välit kaikilla kapuloilla. Jonkin verran saattaa tassuilla töiniä kapuloita, kun etsii nenällä sitä oikeaa. Paikkamakuu Pepin ja Eetun kanssa hyvin, vaikka me ihmiset piilossa olemisen jälkeen tehtiin kaikkia häiriöloikkia ja koirien kiertämisiä ym. Istumaan käskyt peräjälkeen. Ai niin tehtiin myös seuraamista ja sivuille ja taakse siirtymiset oli tosi hienot :)

Hessu aloitti myös noudoilla, lähinnä luovutuksilla ja pitämisellä. Puukapula hyvin, mutta metallinouto alkuun hidas ja Hessua kiinnosti kaikki muu. Lopuksi, kun vähän innostin sitä meni paremmin. Alo -hyppy sekä hyppynouto puukapulalla hienosti (ei edes kiihtynyt tällä kertaa niin hurjasti kuin viimeksi). Luoksetulot hienot :) Liikkeestä seisominen on edistynyt, mutta vaatii vielä käsiavun. Liikkeestä maahan on vielä alkutekijöissä. Paikkamakuuta ensin yksin, ok muuten, mutta kun toisella kentällä tuli joku haukkumisrähinä niin nousi ylös. Tehtiin uudelleen ja sitten ok, vaikka haukkumista oli jälleen. Pepin kanssa paikkamakuu hienosti. Seuraamista tehtiin aika paljon. Seuraa sen 5 askelta hienosti, mutta sitten alkaa muut asiat kiinnostaa ja joudun joko lisäämään vauhtia tai huomauttamaan asiasta, jolloin palaa kontaktiin ja oikeaan paikkaan. Lopetettiin hyvään kontaktiin ja paikkaan. Lopuksi Hebe sai mennä agiputken :) Niin ja tietysti leikittiin lelun kanssa.

Kohta lähdetäänkin Hessun kanssa PahaRemmin hakutreeneihin, pitkästä.......tosi pitkästä aikaa.