Eilen alkoikin sitten ratsastuksen vakitunnit Nauru Eilen menin Ellalla (kuva löytyy täältä ko. tallin sivuilta (kuvat kohdasta): http://www.pakula.fi/

Oma ope oli vielä lomalla, mutta kovasti saatiin tehdä töitä sijaisopenkin opastuksella. Tehtiin muun muassa käynnissä, ravissa ja laukassa sellaista että ensin venytettiin heppojen askeleet niin pitkiksi kuin mahdollista ja sen jälkeen niin lyhkäisiksi kuin mahdollista, mutta kuitenkin ko. askellajin piti säilyä ja hevosen piti kantaa itsensä. Ei helppo, mutta hyödyllinen treeni. Hikihän siinä ratsastaessa tuli, mutta kivaa oli. Ensi viikolla taas :) Tunnin jälkeen vietiin hepat isolle laitumelle nauttimaan tuoreesta heinästä.

Lapsillakin alkoi tänään koulu ja alkukommelluksien jälkeen (koulutaksi ei koskaan tullut) sain pojat ajoissa kouluun ja ehdin vielä itsekin töihin. Pojat aloittivatkin aivan uutukaisen uudessa koulussa.