Eilen oli jälleen vuorossa Sirken perjantaitokot. Meitä oli treeneissä neljä koirakkoa. Hessu sai tällä kertaa olla ensimmäisenä vuorossa, kun on aikaisempina kertoina ollut loppupäässä tai viimeisenä.

Aloitettiin luoksetulotreenillä ja sen opettamisella, että lelu voi tosiaan olla siellä takapalkkana, vaikka minä en sitä sinne laitakaan. Sain Sirkeltä tosi hyvän vinkin: laitan Hessun huomaamatta esim. narupallon takapalkaksi ja sitten esim. näkyvän röhköpossun toiseksi takapalkaksi (lähemmäksi Hessua) niin että se näkee sen. Ensimmäisellä kerralla saa siis palkaksi possun ja sitten yllätystakapalkkana seuraavassa liikkeessä on narupallo. Kokeiltiin ja toimi hyvin, paitsi että pitkähköstä nurmikosta kesti hiukan etsiä niitä takapalkkoja. Tehtiin suoraan makaamisesta vapautusta, mun kautta kiertämällä takapalkalle ja seisomisesta takapalkalle. 

Sitten tehtiin ruutua pitkässä heinikossa. Tehtiin eri suunnista ja pallo lensi palkaksi. Kerran taas kiersi vasemmalta, mutta kun Sirke näytti paikkaa osasi hienosti. Tehtiin myös niin, että laitettiin ruudun taakse takapalkka ja Hessu seisomaan ruutuun, minä meni pitkälle lähetyspaikkaan ja sieltä käsky "maahan" ja vapautus lelulle. Tällä konstilla ei etene milliäkään maahan menossa (tätä hyvä tehdä aina välillä treeneissä). 

Tehtiin myös koemaisesti tunnaria pitkässä heinässä. Kapuloita ei näkynyt lainkaan ja Hessu etsi ja etsi ja kun löysi ensimmäisen kapulan (väärä) toi sen heti. Otin vain kapulan pois ja lähetin uudelleen, nyt löysi kapulat ja malttoi nuuskia kaikki ja toi oman. Hyvää treeniä, sillä Hessun tulisi oppia rauhassa etsimään, vaikka heti ei löytyisikään. Tehtiin vielä perään toisen kerran lyhyellä nurtsilla (nyt näkyi kapulat selväksi). Otin uuden oman, mutta muissa kapuloissa oli Hessun kuolaamia ja koskemia kapuloita. Hessu lähti hyvin ja nuuhki todella tarkkaan sen oman (mun hajuisen) ja kahden itse aikaisemmin kuolaamansa kapulan välillä. Sitten toi hienosti OIKEAN, YES! Olempahan saanut sen oppimaan, että tuodaan se minun hajuinen kapula. 

Kaukot tehtiin myös sivupalkalla. Nyt kaikki muut vaihdot meni loistavasti (jopa se seiso - maahan), mutta seiso - istu vaihdossa eteni. Nyt otetaankin työn alle seisomisesta istuminen. Tehtiinkin jo uutta treeniä, missä etujalkoja tulee siirtää taaksepäin. Laitoin Hessun seisomaan ja isoilla avuilla sain sen siirtämään etutassuja taakse istuessaan ja potkaisin maassa olevan röhköpossun sille palkaksi. Tämä voisi olla hyvä keino!

Sitten Hessu odotti nätisti kiinni kentän reunalla kun muut treenasivat. Välissä kävin tekemässä sen kanssa puu- ja metallinoudot (teki tosi vauhdilla). Tehtiin myös seuraamista ja liikkeestä istumista. Tein Sirken neuvojen mukaan, että palkkasin liikkeestä istumisessa, kun istui sitten jatkoin liikkeen loppuun ja vain kehuin. Aloitin seuraavan seuraamisliikkeen, palkka kesken seuraamisen ja liike loppuun, jonka jälkeen taas vain kehut. Eli opetan Hessulle palkattomuutta liikkeiden välissä (palkka voi tulla missä vain liikkeen aikana). Tällöin se ei veltostu tai kiihdy liikoja kokeissakaan liikkeiden välillä, kun ei voi palkata. 

Kimppapaikkamakuut tehtiin myös. Hessu makasi myös istumisen (Hessu teki sen VOI -paikkamakuu tyyliin). Sen jälkeen vielä kaikki tekivät EVL -paikkamakuun häiriöineen. Jälkimmäisessä Hessu oli rauhallisempi, pysyi kyllä ensimmäisenkin paikallan. Oltiin metsässä piilossa. Ihan ok irti kehään siirtymiset ja pois kehästä siirtymiset. Hyvin Hessu malttoi kahden hemaisevan nartun välissä (ekassa paikkamakuussa hiukan flirttaili häntää pyörittämällä toiselle nartulle). 

Kaikkien treenien jälkeen vielä tosi kivat ja hyödylliset häiriötreenit. Oltiin kolme koirakkoa ympyrässä metrin päässä toisistamme. Käskettiin omaan tahtiin koiria maahan-palkka, istu-palkka. Eli häiriötä tuli muista koirakoista ja lisäksi Sirke yritti käskyin ja käsimerkein saada koiria tekemään "väärin". Hessu meni pari kertaa halpaan, kun Sirke oikein painokkaasti ja käsimerkein komensi maahan tai istumaan, mutta loppua kohden tarkkaavaisuus parani ja Hessu tapitti vain minua :) Hyvä treeni! Tehtiin myös niin, että keskimmäinen koirakko teki suoran luoksetulon ja sivuilla olevat koirat jonkin liikkeestä jäävän liikkeen esim. liikkeestä maahan. Liike tehtiin niin, että kaksi koirakkoa lähti liikkeelle ja yksi koira jätettiin makaamaan ja vain ohjaaja lähti liikkeelle. Kaksi koiraa komennettiin maahan ja juuri kun olivat maassa kutsuttiin keskimmäinen siitä välistä luokse. Hessu oli tarkkana tällä kertaa eikä huomioinut muiden tekemisiä tai kutsuja lainkaan ja teki oikein :)

Kolmisen tuntia meni tokoillessa (tosin siis Hepsu huilasi kentän laidalla sen 1,5 tuntia). Hessulle kyllä tekee tosi hyvää tuo kentän laidalla odottelu, meni todella hyvin eilen. Ihan lopussa selvästi väsyi ja rupesi vähän vinkumaan. 

Tässä kuva auringonsäteistä ja siellä pienenä pisteenä taustalla Hessu odottamassa :)

WP_20140711_005-normal.jpg

Keskiviikkona Hessu oli häiriönä kahdelle Hessulle vieraalle tokoilevalle koirakolle vieraalla kentällä. Oli ihan älyttömään kuuma ja Hessu oli tosi levoton. Ei oikein keskittynyt lainkaan ja lutkutti taas maata ja meni hajujen perässä. Paikkamakuussakin nousi kaksi kertaa istumaan, meni kyllä heti takaisin maahan kun sanoin. Hyvää treeniä Hessulle. Oli myös vaikeaa Hessulle mennä irti paikkamakuuseen, kun nenä vei kokoajan maata kohden. Paikkamakuiden lisäksi Hessu teki pari noutoa, ruutuun juoksua, ruudussa pysymistä ja ruudun loppuosaa. Tässä yksi kuva paikkamakuussta.

WP_20140709_037-normal.jpg

Hessun motivaatio oli huono kuumuuden lisäksi varmasti myös siksi, että vahingossa annoin sille ruuan juuri ennen treenejä. Hessu saikin sitten lopuksi riekkua uuden kaverin Ronjan kanssa.

WP_20140709_041-normal.jpg