Tänään oli taas jännittävä päivä, kun aamusella suuntasimme Milon kanssa kohti Inkoon tokokisoja. Tuomarina oli Pernilla Tallberg. Ensin oli EVL -luokka ja sitten ALO -luokka. Aloluokassa taisi olla 21 koirakkoa. Meillä oli Milon kanssa nro 12 ja oltiin ensimmäisinä toisessa paikkamakuuryhmässä. Tässäpä sitten arvosanat ja selitykset:

1. Luoksepäästävyys 10 (Milo otti oikein rennosti ja rauhallisesti)

2. Paikallamakuu 10 (hyvin pysyi, vaikka yksi koira lähtikin kävelemään ja haistelemaan, mutta meni lopulta takaisin maahan keskelle kenttää, eikä onneksi häirinnyt ketään muita)

3.Seuraaminen kytkettynä 8 (melkoisen tiivistä jälleen)

4. Seuraaminen taluttimetta 7,5 (vieläkin tiivistä, varsinkin käännöksissä välillä esti)

5. Maahan meno seuraamisen yhteydessä 9 (perusasento oli  vino)

6. Luoksetulo 9,5 (sivulle siirtymisessä melkoinen loikka)

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5 (perusasennon teki  hiukan liian taakse...muistaakseni)

8. Estehyppy 0 (Milo ryökäle KARKASI perusasennosta suorittamaan hypyn itsenäisesti...eli nollille meni, ystävällinen tuomari ja liikkeenohjaaja antoivat treenimielessä tehdä uudestaan käskytyksen kera ja kyllähän se nyt onnistui. Minun täytyy itse olla tarkkana noiden hyppyjen kanssa, nyt en ollut yhtään valmistautunut karkaamiseen, enkä ehtinyt silmääni  räpäyttää, kun Milo oli jo hypännyt...)

9. Kokonaisvaikutus 9

Yhteensä siis 160,5 pistettä, 1. palkinto ja TK1

Nyt täytyy sitten treenisuunnitelmat muokata AVO -luokkaa ajatellen. Eniten pelottaa, että miten saan ikinä Milon pysähtymään siinä luoksetulossa....kääk ;)