Näin lomalla kerkiää treenailemaankin :) Eilen aamuruualla Hessu teki paikkamakuun ulkona (tai ruoka siis oli sisäeteisessä, mutta Hebe makasi ulkona). Näin Hessun huomaamatta piilosta hyvin sen tekemiset. Alkuun pää pyöri, mutta pysyi muuten paikallaan, kun laski pään maahan ja rentoutui palasin Hessun luo ja vapautin ruualle. 

Kotipihalla tehtiin liikkeestä istumista, joka ok. Tunnari kahteen kertaan, ihan ok, mutta taas varmisteli (vaikka selvästi oli jo haistanut oman). Puu- ja metallinoudot hyvät. Seuraamisten siirtymisessä poikitti "per" -käskyn peruutuksessa, toistettiin useampaan otteeseen ja sitten lopulta saatiin ihan suora peruutus. Muuten seuraaminen oli ok, hiukan hinkattiin juoksusta käännös oikeaan ja heti seis, kohtaa (jäi siinä jotenkin liian kauas sivulle ja vinoon). Pari kertaa namin avulla, niin rupesi toimimaan. Pariin kertaan tehtiin vielä (paperi alustanana) seiso - maahan vaihtoa.

Päivällä, kun sade taukosi, tehtiin 5 km lenkki. Oli aika kiva raikas ja tuulinen sää. 

Illalla sitten Veikkolan koulun kentälle tokoilemaan. Kentälle tultaessa Hessu haukahti yhdelle valkkarille joka katsoi sitä, sain sen kyllä heti sivulle hiljaiseksi.  Mentiin siis taas ajoissa, jotta saadaan häiriötreeniä. Hessu teki hyppynoutoa pariin kertaan muiden treenatessa (taisi olla peräti kolme ryhmää). Laitoin sen myös Myyn viereen makoilemaan ja seisoskelin itse vieressä (Hessulla siis hihnakin kiinni). Huomasin sitten, että Hessu jännittyi ja näin toisen bortsun, joka oli ottanut vaanimisasennon ja tuijotti suoraan Hessua (aika tiukan näköisenä). No Hessuhan ampaisi ko. koiran luo ennenkuin ehdin silmää räpäyttää (ja se hiton hihna liukui mun kenkien alta, nyt siinä on solmu). Jotain se Hessu vähän murahti koiran luona, mutta toinen koira olikin narttu (kylläkin leikattu), joten Hessu jäi siihen vähän pyörimään, kunnes minä korjasin sen niskavilloista pois. Vähän Hessua vielä toisen koiran tuijotus pelotti, kun piti hetken pientä örinää. Tehtiin sitten seuraamista ja makaamista ihan tämän koiran vieressä (jota ei Hessu enää kiinnostanut lainkaan), Hessu taas rupesi hiukan sitä liehittelemään ja häntäkin heilui. Lopulta Hessu ei siitä välittänyt enää lainkaan, vaikka huomasin tämän toisen koiran vielä uudelleenkin tuijottelevan Hessua tiukasti. Että mua ottaa päähän, tollaiset Hessun temput!! Onneksi ei kukaan säikähtänyt tai mitään käynyt. Nyt alkoi Hessulla tiukkaakin tiukempi kuri (Hessulle siis vaikeinta on nuo väliajat, jolloin ei aktiivisesti suoriteta mitään liikettä)!! Tehtiin vielä lisää hyppynoutoa (jotka kaikki tosi hyvät), metallinoutoa ja hiukan kaukoja siinä muiden seassa. Hessu oli kyllä aivan hiljaa puussa kiinni muiden treenien keskellä, joten jotain edistymistä sentään. Jos oli mulla hihnassa niin hiukan vinkui, kun muut saivat tehdä, mutta Hessu ei. Rauhoittumistreeniä muiden treenatessa tarvitaan siis edelleen. 

Omissa treeneissä aloitettiin ruudulla, ensimmäisellä kerralla Hessu juoksikin ruudun vieressä olleille punaisille tötteröille (ruutu oli keltaisilla merkeillä ja oisko ollut vihreällä nauhalla tai toisinpäin). Hebe huomasi kuitenkin erheensä ja annoin uuden käskynkin. Nyt juoksi ruutuun, mutta etutassut tuli ruudusta ulos, kun meni maahan. Menin sitten Hessun luo ja palkkasin sen ruudun takareunassa näyttäen, että tässä oikea kohta. Koko liike uudelleen ja nyt hieno :) Pysähtyi käskystä ja seisoi hievahtamatta, kunnes sanoin maahan (ei edennyt). Loppuliike myös hienosti, hiukan meni sivulle tultaessa jarrutus pitkäksi. Loppuun vielä täysillä ruutuun juoksu niin, että avustaja oli vienyt pallon ruudun takanauhan taakse Hessun näkemättä. 

Sitten tehtiin luoksetuloa, ilman takapalkkaa seisominen venyi yli puolen välin. Palautin Heben takaisin lähtökohtaan ja laitoin takapalkan (sen kanssa ihan sikahienot pysät), sivulta vapautus takapalkalle. Tein sitten noin 4 kertaa takapalkalla tänne, seis ja vapaa treeniä.

Avustajan kanssa tunnaria. Ekalla kerralla Hessu meni kapuloiden yli ja jäi haistamaan jotain mehevää hajua. Muisti sitten mitä oli tekemässä, otti oman, mutta pudotti tullessaan ja väisti minua (tiesi tehneensä väärin). Uusi yritys samalla omalla. Nyt meni paremmin ja kehuin, kun oma oli suussa. Kolmas kerta uudella omalla ja kapulat ympyrään. Tämä meni jo vähän kuten kuuluukin, haisteli huolella toi oman (ilman apuja) ja narupallo palkaksi. Toistaalta ihan hyvä, että oli hajuhäiriöitä kentällä (tuossa kohtaa oli ollut juuri yhden ryhmän treenit ja koirat olivat makoilleet siinä). 

Hessu teki myös röhköpossupalkalla seiso - istu vaihtoa, nyt odotin että istui kunnolla hetken ennen röhköpossun potkaisemista palkaksi. Jätin Hessun myös keskelle kenttää paikkamakuuseen (pari muuta koirakkoa treenaili) ja menin pitkälle piiloon. Oli nytkäyttänyt takapäätään taas eteenpäin, joten korjasin Hessun paikan ja jätin tassujen eteen namit. Sama uudelleen ja nyt pysyi hyvin. Vapautus maasta syömään namit.

Tehtiin vielä liikkeestä istuminen, mikä hyvä. Tämän oman ryhmän kanssa Hessua ei kiinnosta muut koirat lainkaan, vaikka tulevat ja menevät ihan vierestä. Palkat ja kapulat lentää jne. Johtuneekohan myös siitä, että minä luotan siihen ja muihin tutussa porukassa paremmin. Hessu oli myös nätisti ja hiljaa kiinni puussa, kun minä kävin paijailemassa pientä pentusta. 

Tänään taas treenataan, nyt eri kaverin kanssa (jolla onneksi monta koiraa Hessulle häiriöksi). Tänään aamulla Hessu teki taas paikkamakuun ja palkka, kun rentoutui. Treenataan tänään myös kehään tuloa, paikkamakuuseen menoa ja liikkeiden väliä!