Milo pääsi aloittamaan ja otettiin aluksi perusasentoja, seuraamista puiden ympäri, täyskäännöksiä ym. käännöksiä. Seuraaminen oli Milolla oikein hyvää. Sitten otettiin kaikki jäävät liikkeet, eli seuraamisesta istuminen, maahan meno ja seisomaan jääminen. Oikein hyvin kaikki.

Frodon kanssa pari kertaa noutokapulan tuonteja (eli jätin kapulan minun ja Frodon väliin ja siitä kapulan tuonti minun eteen). Tehtiin talon painavimmalla kapulalla (olisko pari kilonen). Kyllä mua nauratti, kun Frodo oli niiiiiiiiin innoissaan, kun ensin joutui odottamaan Milon treenin. Frodo kun toi kapulan vauhdilla mun eteen niin häntä viuhtoi puolelta toiselle ja koko koira kiemurteli hännän mukana. Hyvin toi kapulan vauhdilla ja tiiviisti eteen ja piti tiukasti. Hyvä juttu! Namia palkaksi.

Sitten lähdettiinkin pikku lenkille ja sitten tulikin jo täys pimeys :( Nopea saa olla, jos aikoo valosassa keritä edes vähän treenaamaan töiden jälkeen.