Frodolle tein ruudun punasilla tötteröillä kotikalliolle (kisaruutua pienemmän). Lähetin Frodoa sitten ihan metrin- kahden päästä ruutuun (eri suunnista). Ensin syöksyi sinne aina suoraan maahan tai ei mennyt ruutuun. Kävin sen aina viemässä ruutuun asti ja nostin namin avulla seisomaan, jos ei muuten. Lopuksi se selvästi tajusi homman nimen ja kaksi viimeistä se meni käskystä itse keskelle ruutua seisomaan ja käänty katsomaan minua. Lopeteltiin ja jätettiin hautumaan. Minähän olen ruutua treenannut niin, että käsken suoraan maahan. Tällä uudella treenillä yritän kuitenkin saada Frodon hahmottamaan ruudun paremmin ja vähitellen pidennän matkaa. Malttaa sitten kisassakin oikeasti etsiä sitä ruutua silmillään, eikä vaan porhalla tuhatta ja sataa. Jos kisassa jää sitten seisomaan, niin käsken maahan ja jos näyttää, että vauhtia on liikaa käsken suoraan maahan (varasuunnitelma :). Tänään on ohjatut treenit ja ajattelin ottaa siellä pari kertaa näitä läheltä ruutuun ja sitten pari suoraan ruutuun vapautusta pitkältä. Nyt jätän sen maahanmenon joksikin aikaa pois (se on erittäin varma Frodolla, mutta se rupeaa helposti ennakoimaan sitä).

Otin Frodolle myös tunnareita kalliolla ja se pisti kyllä ihan läskiksi (grrrr...). Meinas jo omakin hermo mennä....mutta ei menny (heh). Loppujen lopuksi sain onnistuneen kahdella kapulalla, eli haistoi molemmat (ei edes koskenut väärää) ja toi oikean. Sitten palkaksi pallo ja riehunnat. Tänään ohjatuissa treeneissä otan ainoastaan sen "oman" kapulan hakemista heinikosta, palataan taas taaksepäin ja availlaan vaan nenää. Höh, ja tämä liike oli jo jossain vaiheessa ihan kondiksessa.

Milon kanssa otettiin sitä suoraan sivulle tuloa (namit edelleen apuna) ja voi että se tuli hienosti, tiiviisti ja suoraan. Sitten vähän seuraamista ja liikkeestä seiso, jäi kaksi ekaa kertaa istumaan, mutta tein sitten kaksi kertaa käyttäen käsimerkkiä apuna ja sitten jäi hyvin seisomaan. Seuraaminen, perusasennot oikein hyvät ja suorat (mä en voi uskoa, että on edes sama koira, joka vielä keväällä oli aivan vinossa...).

Täyskäännös vasemmalle (koira sivulla, ei kierrä) rupeaa myös sujumaan jo melko mallikkaasti ;)

Liikkeestä istu meni hienosti ilman mitään apuja. Liikkeestä maahan annoin vielä käsimerkin lisäapuna, palasin koiran taakse, sivulle ja palkkasin maahan.

Sitten Milokin pääsi leikkimään :) Milolle onkin omat suunnitelmat tämän päivän ohjattuihin tokoihin, saas nähdä kuin menee.

Rokki -kissa ja Jeppe -koiruus olivat yhdessä kalliolla lenkillä. Jeppe paineli irti edellä ja minä talutin kissaa perässä. Flexi on kyllä kätevä kissan ulkoiluttamiseen. Rokki on myös aika hauska, kun se kulkee Jepen perässä innoissaan (tietysti saa välillä hepuleita). Matkalla se kiipesi kaksi kertaa puuhunkin, onneksi sain napattua valjaista tai olisi ollut pian latvassa. Kävivät yhdessä lotraamassa myös lätäkössä (ihme kissa kun tykkää vedestä).