Milon kanssa kokeiltiin kotipihalla tokon avohyppyä ja hyvinhän tuo oli muistissa :) Eilen olin sitten molempien koirien sekä Lauran & koiruuksien kanssa tokoilemassa.

Milon kanssa tokon avoliikkeitä, jotka ihan ok. Luoksentulon pysäytystä edelleen treenaillaan (ei ole vielä ihan ärsykekontrollissa tämä liike). Noutoon ollaan saatu vauhtia myös palautukseen ja kaikki palautukset tulivatkin laukaten :) Eipä tainnut olla muissa liikkeissä mitään sen kummempaa. Paikkamakuussa Milo ja Hara olivat ihan vierekkäin ilman takapalkkoja ja me Lauran kanssa tehtiin kaikkea mahdollista häiriötä: hypittiin, juostiin, loikittiin, kierreltiin koirien ympäri ja välistä, välillä maattiin maassa ym. Käskytettiin myös vierekkäin maahan ja istu ja siedätettiin koiria toisen ohjaajan käskyille. Tämä oli oikein loistava treeni!! Milo pysyi muuten hyvin, mutta kun ensimmäsien kerran heittäydyin selälleni lähti se paikkamakuusta...ei kyllä sitten enää muilla kerroilla. Tällaista lisää.

Milo pääsi myös tekemään merkkiä ja ruutua ja olin kyllä ihan yllättynyt, että saan sen jo nätisti jäämään seisomaan merkille, sekä ruutuun...vau :) Pitäis varmaan oikeesti ruveta noita voittajan liikkeitä tekemään...

Frodo olikin erittäin tohkeissaan, kun pääsi treenaamaan. Tehtiinkin kaikkea kivaa: noutoja, ruutuliike kokonaisuudessaan, merkkiä ja ruutua erikseen, ohjattua noutoa molempiin suuntiin. Lopuksi Frodo saikin riehua narulelunsa kanssa. Oltiin myös häiriönä sekä Haralle että Mikille.

Molemmat koirat olivat kentällä kahteen kertaan ja oli oikein kiva sää (ei kylmä).