Mitä tulee yhtälöstä sairas ohjaaja ja kaksi erittäin extrainnostunutta koiraa...katastrofi..no melkein. Pakko oli jotain treenintynkää ottaa, kun koirilla on virtaa ihan hulluna eikä siihen isännän kanssa tehdyt lenkit auta yhtään, tai muutenkaan ulkona oleminen. Päätin sitten ottaa pientä treeniä vaikka pää onkin räkää/mätää täys ja muutenkin "hölmö" olo lääkekuurin takia.

Ensimmäisenä sitten Frodo. Otettiin alkuun ruutuun juoksuja pitkältä matkalta, kaksi ensimmäistä meni pitkäksi, huomasin vasta siinä vaiheessa, kun meni pieleen, että puutarhaletku meni puolimetriä ruudun takana ihan "rajan" näköisenä ja Frodo pysähty aina keskelle mutta letkun eteen eli liian kauaksi. Kävin sitten lähempää lähettämässä, jolloin sain helposti pysäytettyä oikeaan keskikohtaan ja siitä palkka. Sitten onnistui kyllä loistavasti pitkältäkin matkalta. Joskin kun lähetin ylipitkältä matkalta kävi Frodo haistelemassa läehtystörppöä (en nääs muistanut että olen sille treenannut jo merkkiäkin, no nuuhkaisi törppöä hidastaen ja paineli ruutuun). Tein vielä merkiltä oikein onnistuneen lähetyksen keskelle, jonne menin palkkaamaan sekä erittäin hyvän suoraan palkalle juoksin. Huomaa kyllä että ohjaaja sössii...eh ;(

Sitten otettiin kilon kapulalla hyppynoutoa joka kyllä sujui oikein hyvin. Huomasin että Frodo ennakoi (kuten aina kisassa) jos lasken kapulan oikealle sivulle kiepsahtaa se ilman käskyä perusasentoon. No tein sellasta treeniä, että kapula jäi oikeaan käteen hiukan ylemmäs ja palkkasin eteen vasemmasta kädestä. Saatiin oikein hyviäkin. Samaa treeniä myös tasamaanoutona ja hyvin meni, kerran taisi Frodo varastaa noudolle mutta muuten siis ok.

Sitten otettiin pitkältä kaukoja niin että lelu takana. Frodo oli niin energinen että oli oitis ihan poikittain ja kuolasi lelun perään. Palasin takaisin ja otettiin uusi perusasento, sitten etenin ylipitkän matkan päähän ja sarja maahan - istu - maahan - seiso - istu -maahan -seiso ja vapautus. Meni kyllä oikein energisellä vauhdilla, mutta ei mun nähdäkseni kyllä edennyt yhtään.

Tunnarit meni aluksi aivan päin p:tä. Kaksi ekaa Frodo pyyhäls ottamaan vaan jotkut, molemmilla sanoin erittäin tiukasti että ei. Kolmannela oli taas ottamassa väärää, kun karjasin kovasti että EI, Frodo jähmettyi paikoilleen odottamaan uutta käskyä. Katselin siinä pilviin ja laskeskelin mielessäni kymmeneen ja sitten annoin normaalilla äänellä uuden käskyn "oma". No niin, johan sen nenä rupesi toimimaan ja huolellisen haistelun jälkeen tuli oikea kapula kauniisti käteen. Siitä suuret kehut ja namit. Sitten laitoin kapulat vielä uudelleen ja nyt homma taas pelitti loistavasti tuttuun Frodomaiseen tapaan ja huolellisen haistelun jälkeen tuli oikea kapula, josta palkaksi kehut namit ja vielä LELU :) Jos Frodo vaan on liian energisella päällä se pistää ton tunnarin ihan hulinaks ja se ei rupea toimimaan ennen kuin tajuu että nyt mä olen tosissani. No ihan hyvä, että tuli taas treeneissäkin tällainen niin pääsin puuttumaan. Viimeksihän se pisti ihan ranttaliksi ei viime, mutta edellisissä kisoissa ja kyllä raivostutti, kun en pystynyt mitään tekemään. No niin saatiin siis kaksi viimeistä erittäin hyvin onnistumaan.

Sitten otettiin seuraamisen liikkeellelähtöjä ja ne on parantuneet ihan loistavasti sen jälkeen, kun aloin satunnaisesti palkkaamaan välillä yhden askeleen jälkeen. Tänään onnistui ekaa kertaa Frodolta myös täyskäännös vasempaan niin, että se pysyy mun vasemmalla puolella kokoajan. Seuraamisen jälkeen tehtiin liikkeestä istuminen ja se loistava. Lopuksi vielä seuraamista ja sitten leikkiä.

Milohan oli niin energinen, että hyvä kun karvoissaan pysyi. Aloitin sen kanssa (mikä kyllä virhe) tunnarilla, eli "oman" etsimisellä. Kapula oli ihan lähellä, mutta kun lähetin Milon oli se jo kahdeksan metrin päässä ennenkuin nenä aukesi ja se tajusi jarruttaa ja etsiä sen kapulan. Oma löytyi molemmilla kerroilla hyvin, mutta kiihdyksissään se pureskeli niin että säleet lenteli (huoh). Lopulta sain kyllä palkattua siitä että ei purrut.

Tämän jälkeen hyppynoutoja kilon kapulalla. Kaksi ekaa se kiersi esteen, joten otin vaan kapulan pois ja uusi lähetys. Näytin Milolle käsimerkillä, että pitää hypätä takaisinkin ja rupesihan se sitten sujumaan. Yllättäen tätä kapulaa ei purtu, vaan luovutukset olivat hyvät. Otin kerran myös tasamaanoudon ja sekin hyvä.

Seuraaminen oli oikein tiivistä ja käännökset hyvät. Ensimmäinen liikkeestä istuminen meni ensin ok, mutta sitten Milo lösähti makaamaan. Palasin sen luo ja käskin istumaan ja uusi yritys sitten onnistuikin hyvin, palasin koiran taakse ja sieltä vasta sivulle ja palkka. Liikkeestä maahan onnistui loistavasti, seisoin jopa parinkymmenen metrin päässä Miloon päin pitkän aikaa, mutta Milo ei lähtenyt tulemaan (luullen siis luoksetuloksi), palasin koiran taakse ja sieltä sivulle ja palkka maahan.

Lopuksi Milolle myös pari ruutuun juoksua suoraan lelulle. Sitten leikkiä.

Huh hei, olipa aika hösellystä, mutta toivottavasti nyt saivat vähän aktiviteettia. Meidän tokon maneesitreenit jatkuvat vasta helmikuun alussa, joten täytyy sitä ennen treenailla ulkona. Huomiselle olisi ollut Frodon hakutreenitkin, mutta jouduin tämän taudin takia perumaan (kurjaa).