Eilen iltasella olin jälleen Milon kanssa tottistelemassa. Häiriötä oli paljon (autoja, ihmisiä, koiria ja peräti kaksi treeniryhmää oli vierekkäin).

Milo ei tällä kertaa rähjännyt laisinkaan (mitä nyt autossa haukkui odottaessa), mutta ei kentällä.

Aloitettiin paikallamakuulla (taas varmistaja narun päässä). Toinen koirakko teki omaa tottista melko lähellä. Milo nousi ylös melko pian, kun olin sen jättänyt makaamaan ja meni varmistajan luokse. Kävin laittamassa Milon takaisin maahan. Teki saman vielä toistamiseen. Kolmannella kerralla pysyi hyvin loppuun asti ja palkkasin maahan. Taisteltiin vielä loppupalkaksi.

Sitten otettiin seuraamista. Milo pitää kontaktin hyvin, mutta sillä on kyllä tosi vino seuraamisasento. Kokeiltiin paria uutta keinoa ja saatiinkin seuraamispaikka oikeaksi. Näitä täytyy jatkaa kotona. Milo seuraa paremmin ollessaan irti.

Sitten otettiin taas istumistreeniä eli yritetään nopeuttaa sitä istumaan menoa. Näitäkin jatketaan kotona.

Lopuksi pari eteenmenoa (pari siksi että aluksi meni niin kiemurrellen). Viimenen eteenmeno oli hyvä. Eteenmenon palkka vietiin aina niin, että Milo ei sitä nähnyt ja suuntaa vaihdetiin joka kerralla.

Paikallaoloa harjoitellaan jatkossakin joka treeneissä. Kotonahan se sujuukin hienosti, mutta näitä häiriötreenejä tarvitaan vielä paljon. Kunhan Milo jaksaa olla paikallaan (narussa) koko toisen koirakon treenin ajan, niin sitten jatketaan ilman varmistusta ;)

Kotiläksyksi myös suorat perusasennot ja se seuraaminen pyrittävä myös saamaan suoraksi. Tämä vino seuraaminen ja perusasentohan sitten näkyy joka liikkeessä.