Vein lapset kouluun ja lähdin sen jälkeen Luukin kentälle tekemään Milolle tottista. Treeni oli aika kova. Ilma tosi kuuma, uusi paikka ja pitkä treeni.

Ensin otin Milolle noudon. Varasti lähdössä ja juoksi sataa mun ohi kapulan kanssa, kiersi ja toi eteen. Sitten uusinta, missä varasti taas, mutta luovutus hyvä. Kolmannella kerralla laitoin Milon sivulle istumaan (laskin mielessäni kymmeneen), heitin kapulan (odotin rauhassa suht. pitkään sen jälkeen, kun kapula oli pysähtynyt), sitten käsky. Milo lähti tuhatta ja sataa, toi upeasti eteen lähelle ja malttoi jopa rauhassa istua mun edessä kapula suussa. Tämä oli hyvä! Nami nakkia palkaksi.

Sitten jätin Milon paikalle makuuseen ja etenin 30 askelta, ehdin laskea ehkä kymmeneen kun kuulin äänestä että Milo lähti. Huusin "Ei" ja Milo pysähtyi. Kävin viemässä takaisin samaan paikkaan. Nyt etenin 40 askelta, olin selkä Miloon päin ja laskin viiteenkymmeneen. Käännyin ja laskin kymmeneen. Palasin koiran sivulle ja seisoin suht. pitkään (Milo pysyi hienosti makaamassa) ja sitten taas nami nakkia palkaksi maahan. Tämä toinen oli erittäin hyvä!

Sitten otin seuraamista (Milo irti). Seurasi oikein hyvin ja palkkasin ekalla 15 askeleen jälkeen pallolla. Otin vielä lyhemmän pätkän ja taas pallolla palkka taakse. Sitten kokeilin täyskäännöstä ja ensimmäinen meni pieleen (Milo kiersi väärältä puolelta). Otettiin uusiksi, nyt tosi hyvin ja piti paikankin tiiviinä käännöksessä. Käännöksen jälkeen pallopalkka. Seuraamiset olivat tänään erittäin hyviä.

Sitten otin 16 askelta seuraamista ja liikkeestä istu (istui upeesti) ja jatkoin vielä viisi askelta. Sitten käännyin ja palasin Milon sivulle ja palkka nakeille. Tämä meni hyvin, ensimmäistä kertaa istui ilman että minä pysähdyin.

Otettiin sama mutta maahanmenolla. Maahan käskyllä pysähtyi ja minun piti pysähtyä ja toistaa käsky, että meni maahan. Meni vielä todella vinoon. Annoin olla vinossa ja jatkoin pari askelta ja palasin sivulle, palkka maahan.

Sitten jätin Milon makaamaan kentän toiseen päähän ja etenin itse ihan toiseen päähän. Kutsuin luokse ja tuli täysiä, mutta ohi. Otin uudestaan niin, että vein Milon makaaman puoleen väliin. Näytin sille pallon ja laitoin sen leuan alle. Kutsuin ja tuli täysiä ja upeesti suoraan eteen, pudotin pallon suoraan sen suuhun palkaksi. Toistin tämän vielä ja tuli vieläkin tiiviimmin eteen.

Sitten mentiin ottamaan hyppyestettä. Tässä vaiheessa Milo pisti niin ranttaliksi (ei siis hypännyt ei sitten millään). Lopulta laitoin Milon istumaan ja menin jonkun matkan päähän itse rauhoittumaan (laskin ainakin kahteenkymmeneen :). Lopulta päätin helpottaa treeniä ja otin kaksi lautaa pois. Sitten otin pallon esiin ja menin esteen toiselle puolelle (Milo siis istui toisella puolella). Näytin esteen yli palloa ja huusin että "hyppy" ja samalla pallo lensi. Vihdoinkin Milo hyppäsi esteen hienosti. Tehtiin sama vielä toiseen suuntaan ja lopuksi tein vielä niin, että Milo istui vierellä ja heitin pallon esteen yli ja käskyllä hyppy hyppäsi esteen ja sai heti vapautuksen ja juosta pallolle. Täytyy nyt vaan rauhassa edetä ja helpottaa tätä hyppyä, ettei tule taas samanlaista totaalista stoppia.

Sitten laitoin Milon istumaan kentän toiseen päähän ja lähdin viemään eteenmeno esineen toiseen päähän. Sain juuri laskettua esineen maahan, kun Milo lähti tulemaan. Karjaisin "Ei" pysähtyi heti. Palasin Milon luokse ja käännyttiin toiseen suuntaan ja laitoin sen maahan. Etenin ihan laitaan ja kutsuin luokse. Tuli todella hyvin eteen (vaikka tällä kertaa ei siis ollut palloa). Palkkasin nakilla, käännyttiin ympäri ja annoin eteenmeno käskyn suoraan siitä sivulta. Milo painoi aivan sata lasissa kentän toiseen päähän ja vapautin suoraan lelulle.

Kun Milo palasi lelun kanssa, leikittiin ympäri treenikentää Milon suuresti rakastamia taisteluleikkejä. Lopuksi sai pitää narulelun ja lähdettiin kävelemään kentältä pois. Vasta kun tiputti itse lelun, otin sen taskuun. Käytiin vielä Luukin koirapuistossa (ei ollut muita koiria) Milo hölkkäili ympäri puistoa ja kyllä mua nauratti, kun se meni istumaan penkin taakse ja napitti mua silmiin ja sitten loikkasi valtavalla loikalla yli (halusi varmaan sanoa, että kyllä mä osaan, jos vaan haluun....:)

Huomattavaa oli täällä vieraalla kentällä se, että Milo lähti monta kertaa, kun olin jättänyt sen paikalleen (tätä ei tee kotitreeneissä). Myöskin sähläsi kapulanoutojen kanssa enempi. Ja tietysti se että vieras este ei sitten sujunut lainkaan ilman helpotuksia. Kentillä täytyy ehdottomasti käydä useammin ja toinen koira pitäisi myös saada mukaan häiriöksi. Nyt rakennetaan rauhassa tuo estenouto vieraillakin esteillä ja ruvetaan vasta sitten kokeilemaan sitä A-estettä.