Aamuisin ennen Hessun ruokaa, ollaan nyt lomalla tehty aina pienet pihatokot. Ollaan keskitytty seuraamiseen, luoksetuloon ja stoppiin sekä jääviin. Myös noutoa ja kaukoja on tehty. Ruuan kanssa sitten lopuksi sisällä, joko 5 min paikkamakuu (minä piilossa) tai kaukoja keskittyen siihen, että vaihtaa nopeasti, mutta pysyy sitten esim. istumassa pitkään. Kunhan vähän vielä lämpenee, uskaltaa tuolla pihallakain makuuttaa pitempiä aikoja.

Tänään ajattelin, että kylläpä Hessu seuraa hienosti, tiiviisti ja juuri oikealla kohdalla. Tajusin sitten, että mulla oli talvihaalarin taskussa sen lemppari narupallo juuri siinä kohdassa, missä Hessun nenän pitäisi seuraamisessa olla. Tätähän sitten hyödynsin ja kovasti kehuin, kun kerrankin oli oikeassa paikassa ja katsekontaktikin pysyi. Seuraamista siis lyhyet pätkät käännöksineen.

Liikkeestä maahanmeno ja seisominen olivat myös hyvät ja tällä kertaa maahan menokin nopea. Nouto on myös ollut hyvä, hiukan on pureskellut takaisin tullessa, mutta ei enää luovuttaessa.

Luoksetulossa suoria luoksetuloja (joissa himmailee siinä keskivaiheilla ja kun tajuaa, että ei se käskekään pysähtymään niin kamalilla hepulipompuilla se loppumatka). Tarpeeksi läheltä sitten saatiin hyviä luoksetuloja suoraan sivulle ja ilman nenällä tökkäsyä myös. Kerran sain Hessun huomaamatta jätettyä narupallon takapalkaksi ja luoksetulon stopista vapautus. Hebe oli ihan hölmistyneen näköinen, mutta kun huomasi takapalkan oli ihan innoissaan. Nyt onkin työnalla se, että Hessu ei koskaan tietäisi, onko takapalkkaa vai ei. Tänäänkin jätin Hessun lumikasojen taakse paikkamakuuseen, kun vein narupallon ja sitten nami näkyvillä vein istumaan, niin ei huomannut koko takapalkkaa. Näitä lisää, hallitreeneissä on onneksi kaveri avustamassa.

Hessun korvat näyttävät jo täysin terveiltä kuten tassutkin. Raaputusta, ravistelua ym. ei enään ole ollut. Ollaan myös pidetty erikoisruokavaliolla viikon verran. Täytyy varata lääkäriltä vielä lopputarkastusaika. Jos kaikki on hyvin, niin sitten ehtii tuo Doping varoaikakin kulua ja päästäisiin haluttuihin Toko -kokeisiin (pitäkäähän peukkuja että Hessu ei tarvitse lisälääkitystä). Niin ja tietysti siihen tokokokeeseen täytyy vielä mahtu mukaankin. Tuo erikoisruokavalio on tarkoitus pitää kaksi kuukautta. Eilen pesin Hessun kokonaisuudessaan ja kylläpä siitä tulikin puhdas :) Varsinkin valkoisista kohdista sen huomaa...heh, ei se ollutkaan vanhuuttaan harmaantunut... ;)