Tässä vähän viikolla otettuja kuvia meidän koirista, kun ei nyt olla päästy treenailemaankaan. Hessu oli eilen ensimmäistä kertaa hiukan irti pihalla ja se meni ihan hyvin. Lisäksi eilen illalla tehtiin kahdestaan Hessun kanssa pitempi lenkki. Tänään oli aamuruuan jälkeen ilman tötteröä jonkin aikaa, mutta rapsutti hampaillaan niitä haavassa olevia rupia sen verran, että sai tötterön takaisin päähänsä. Varmaankin saa nyt sitten vielä viikonlopun yli pitää tötteröä, silloin kun ei ole kukaan vahtimassa. Tässä sitten ne pari kuvaa Frodo 13 -vuotta, Milo 10 -vuotta ja Hessu 4 -vuotta. 

j%C3%A4b%C3%A4t1.jpg

j%C3%A4b%C3%A4t2.jpg

j%C3%A4b%C3%A4t3.jpg

J%C3%A4b%C3%A4t4.jpg

Viime sunnuntaina oli ratsuna Arska -heppa ja ikinä ennen se ei kyllä minun ratsastamana ole niin hienosti mennyt, mitä tuolloin :) Sain sen jopa koottuun laukkaan niin hienosti, että opettajakin kehui. Hymy oli herkässä tunnin jälkeen. Arska meni myös edellisen tunnin, joten sain sen valmiiksi "lämmitettynä" ja Sari oli itse ratsastanut sen tehokkaasti läpi edellisenä iltana. Ihana hevonen! Tänään ja huomenna olisi molempina päivinä ratsastusta, kun korvaan flunssan takia väliin jääneen tunnin. Tänään onkin sitten pitkästä aikaa Johanna opettamassa.