Tänään pääsi Milo treenaamaan esineruutua. Tallattiin porukalla ihan kisakokoinen esineruutu.

Milo otettiin toisena. Laitettiin yksi esine vasempaan takakulmaan, toinen esine ruudun keskivaiheille ja kolmas esine oikealle reunalle keskivaiheille. Maasto oli kallioista, ei kovinkaan tiheäkasvuista. Tuullut ei yhtään eli siinä mielessä vaikea. Milolla oli kaksi vierasta esinettä ja yksi oma, minkä oli kyllä vieras henkilö "hajustanut".

Kaksi ensimmäistä pistoa Milo juoksi ympäri aluetta (pysyi hyvin alueella) mutta ei saanut hajua esineistä. Kolmannella lähetyksellä etsi myös ympäri ja pyöri kovasti vasemmassa takakulmassa, mutta ei löytänyt (myöhemmin selvisi että esine oli vahingossa jäänyt tiheän kuusen oksien päälle, liekö siksi vaikea). Neljännellä etsi myös pitkään ympäri aluetta ja löysi lopulta keskimmäisen esineen. Toi hienosti eikä tiputtanut ja palkaksi makkaraa. Pari lähetystä vielä meni kunnes Milo löysi oikealta reunalta esineen, pudotti mun varpaille, mutta nosti käteen. Palkaksi makkaraa. Milo oli juossut niin paljon että vein sen tässä vaiheessa autoon lepäilemään.

Ihan viimeisenä otin sitten Milon vielä uudelleen ja nyt sille oli viety sinne vasempaan takakulmaan esine, niin että se oli varmasti maassa. Milo lähti reippaasti ja kiersi oikealta kaartaen koko alueen, löysi esineen ja luovutus hienosti ilman pudottamista. Palkaksi makkaraa ja riehumista/taistelua narupallon kanssa. Tämä viimeinen oli oikein hyvä ja siihen oli mukava lopettaa esineiden etsintä ;)

Aivan treenien lopuksi otettiin vielä Milolle ilmasuja irtorullilla. Ensimmäisellä kerralla tuli vasta kolmas rulla käteen asti ja sitten Milo pääsi näytölle ja palkaksi makkaraa ja taistelua. Toisella kerralla tuli jo toinen rulla ilman pudotusta ja palkaksi taistelut. Kolmannelle vaihdettiin ukkoa ja rulla oli ukon takana piilossa. Milo joutui hetken etsimään rullaa, yhdessä kuitenkin sählättiin niin että rulla putosi ja Milo joutui hakemaan uuden. Jälleen joutui hiukan etsimään rullaa maalimiehen takaa, nyt tuli oikein hyvä ja rauhallinen luovutus (rullan etsiminen selvästi rauhoittaa Miloa, täytyy muistaa jatkossa laittaa rulla aina maalimiehen taakse ja vähän piiloon). Sitten Milo näytölle ja palkaksi taistelut ja sai pitää taistelulelun autolle asti. Täytyy muistaa taas treenata ilmasujakin ahkerasti, koska en haluaisi niitä ottaa metsään mukaan ennen kuin rulla tulee ekalla mulle asti ilman pudotusta.

Oli oikein kiva treeni ja kivasti Milo toimi esineruudussa vierailla esineillä.