Nyt ollaan saatu nauttia ihanista talvipäivistä, tässä pari kännykuvaa eiliseltä.

Sitten seuraakin kuvasarja siitä, millainen ilme koirilla on, jos kutsun niitä yksitellen nimeltä ;) Jokainen on kyllä sen näköinen, että  "No niin, mitä me sitten  tehdään?".

Ensimmäisenä nuorin Hessu

Sitten keskimmäinen Milo

Ja lopuksi vanhin Frodo

Sitten perjantain treeneihin, jossa tällä kertaa mukana Hessu ja Milo. Yllättäen minulla olikin yksin koko kenttä. Toisella puolella oli kyllä treenit, joten jotain häiriötä sentään.

Milo pääsi ensimmäisenä. Aloiteltiin Milon kanssa luoksetulolla. Ensimmäisessä takapalkka seisomisessa ennakoi, joten kutsuinkin suoraan luokse. Sitten luoksetulo niin, että se äskeinen takapalkka jäikin minun taakse. Nyt pysähtyi todella hyvin seisomaan sekä myös meni maahan ja vapautin siitä suoraan palkalle. Hyvä Milo! Hyppynoudot hyvät sekä puu- että metallikapulalla ja myös tasamaanouto metallilla. Liikkeestä maahan tosi hyvä (ja suora). Liikkeestä istuminen hidasta, joten sitä tehtiin useampaan kertaan ja tulihan sitä vauhtiakin lisää. Ruutua välillä suoraan lelulle juoksuja (tai pienen pienelle namille) ja välillä ilman. Milo osaa jo aika hyvin hahmottaa ruudun, mutta välillä tuppaa jäämään liian reunaan. Jää hienosti käskystä seisomaan ja menee heti käskystä maahan. Josko ensi kerralla saisin jonkun käskyttämään koko liikkeen.

Tunnaria tehtiin myös, ensin pelkän oman etsimistä ja sitten kaksi kertaa muiden kapuloiden seasta. Hienosti :)) Kaukoja yritin ensin ilman takapalkkaa mutta eteni jo ensimmäisellä maasta - seiso. Takapalkalla todelle hienosti maasta - seiso - istu - maahan - seiso ja vapautus. Matka oli ihan kisamittainen.

Seuraamista tehtiin myös eteen- taakse ja sivuille pieniä askelia. Ensi kerralla voisi tehdä pidemmän seuraamiskaavion. Loppuun Milo sai tehdä rakastamansa eteenmenon ja sen jälkeen juoksutin sitä heittämällä lelua ja leikkimällä. Tasan puolentunnin treenit ja Milo oli kyllä aika puhki intensiivisen treenaamisen ja riehumisen jälkeen :)

Ensi kerralla Milolle TOKO VOI -paikkamakuu ja jos mahdollista ruutu ja tunnari käskytettynä.

Hessun vuoro seuraavana. Aloiteltiin perusasennoilla ja seuraamisilla. Hessu ei ollut yhtä hyvin keskittynyt kuin keskiviikon treeneissä ja jäi aina välillä kuuntelemaan toisella puolella treenaavien  ääniä. Luoksetulot oikein hyvät ja todella pitkältä matkalta. Tein välilä myös niin, että palasinkin koiran luo palkkaamaan enkä kutsunut luokse lainkaan. Tasamaanoudot ok sekä puu- että metallikapulalla. Ensimmäisellä heitolla yritti kyllä karata kapulan perään, mutta pysähtyi ja tuli takaisin heti käskystä. Hyppynoudot ihan ok, mutta kesken metallinoudon piti pudottaa kapula maahan ja mennä kurkkaamaan väliseinän välistä toisella puolella vinkuvaa pienen pientä bordercollien pentua. Kävin käskyttämässä Hessun pois aidan raosta ja otti sitten kapulan uudelleen ja hyppäsi ja toi minulle. Jäin ehkä liikaa hinkkaamaan noita hyppynoutoja, mutta saatiimpa kuitenkin hienot  noudot sekä puu- että metallikapulalla lopuksi.

Tokon alo -hypyt ihan ok. Palkkasin kun seisoi, sillä ekalla kerralla ennakoi perusasennon.

Liikkeestä seisominen jo aika hyvä :) Ensi kerralla voisi ottaa kertaalleen myös perusasennon mukaan. Nyt olen palkkaillut aina seisomisesta. Liikkeestä maahan menossa minun pitää edelleen lähes pysähtyä, että menee maahan. Muutenhan liike on ihan ok. Etupalkalla olen nyt edes vähän saanut tätä liikettä eteenpäin.

Omaa tunnari kapulaa Hessu etsi myös ja menikin tosi hyvin. Josko sitä jo ensi kerralla uskaltaisi laittaa oman muiden kapuloiden sekaan.

Paikkamakuuta Hessun kanssa tehtiin myös. Tehtiin sekä etunamilla että ilman. Kertaalleen taisi lähteä hiippailemaan mun perään, muuten ihan ok. Tehtiin tällä kertaa pidempiä aikoja. Yllättävää kyllä, Hessu oli ehkä levottomapi, kun makasi yksin. Muiden koirien seassa on rauhallisempi.

Hessu sai juosta taas välillä putkea palkaksi :) Siitähän se tykkää  niin hirmuisesti. Ihan loppuun väsytin myös Hessun heittelemällä narupalloa ja leikkimällä sen kanssa. Hessullakin oli melkoisen intensiiviset treenit, kun yksin treenaa niin ei tule höpöteltyä muiden kanssa...

Hessulla vaatii edellen eniten työstöä jäävät liikkeet ja myös paikkamakuussa se maahan meneminen (ilman etupalkkaa on hidasta ja vaatii usein käsiavun tai toisen käskyn).

Oltiin me kyllä kaikki väsyneitä, kun päästiin kotiin. Siitä huolimatta otettiin Frodo mukaan ja lähdettiin vielä rämpimään metsään lumihankeen :)