Treenaamaan pääsi Hessu ja Frodo. Ensi torstaina taidan ottaa kaikki kolme. Alkuun talsittiin koirien kanssa puolen tunnin lenkki. Hessu pääsi ensin treenaamaan.

Aloiteltiin seuraamisella, Hessu hihnassa, mutta hihna aivan löysällä (kulki minun selän takaa oikeaan käteen). Keskityttiin jälleen oikean paikan pitämiseen (myös käännöksissä). Olen huomannut, että se auttaa, kun käännän ennen käännöstä oman pääni sinne suuntaan, mihin ollaan kääntymässä.

Tämän jälkeen seisomista (Hessun piti seistä paikallan, kun minä kiertelin sitä), liikkeestä seisomista pariin otteeseen sekä agi-putken kautta nopeita stoppeja. Näiden jälkeen tehtiin sitten luoksetulostoppeja noin 10 metrin välimatkalla. Oikein hienoja :) Palkaksi heitin pallon Hessun yli.

Kaukot meni nyt hyvin. Tein ainoastaan maasta - istu ja palkka lensi heti Hessun taakse. Muutin hiukan käsimerkkiä ja sitä kohtaa missä annan "istu" käskyn ja toimi tosi hyvin!!! Nyt tehdään rauhassa tätä yhtä vaihtoa, kunnes saan siihen myös matkaa ja sitten palaan taas lähelle ja otetaan maahan meno mukaan. Maahan meno on nyt niin paljon vahvempi, sitä ei varmasti joudu edes kovasti treenailemaan.

AVO-hyppyyn kehitin myös uutta treenitapaa, kun vähän takkusi. Eli tehtiin vain yksinkertaista treeniä hyppy - istu ja heti minulta esteen yli nami suuhun ja vapautus niin ettei vahingossakaan hyppää takaisin. Tätä tehdään nyt rauhassa niin pitkään, että menee helposti ja vasta sitten otetaan paluuhyppy mukaan (minkä Hessu kyllä jo osaakin).

Noutoa treenailtiin myös. Hessulle en enään tee niin, että heitän pallon kun on tulossa noutokapulan kanssa. Edellistreeneissä kun tein tämän kaksi kertaa, niin nyt Hessu lähtee vauhdilla noutoon ja PYSÄHTYY kääntyen katsomaan minua, että tuleeko PALLO!!! Vaatii sitten uuden "nouda" käskyn että jatkaa. Puukapulan kanssa saatiin onneksi lopuksi onnistumaan nouto ilman, että Hessu pysähtyi, mutta metallin kanssa ei. Lopuksi sitten heitin Hessulle metallikapulan, vähän hetsasin kun tuli ja heti uusi heitto, hetsaus, heitto jne...tästä innostuikin eikä sitten pysähdellyt. Miten mä aina onnistunkin itse aiheuttamaan näitä ongelmia angry

Loppuun Hessulle ruutuun juoksuja (ruudussa lelu) ja lopuksi lelun kanssa riekkumista.

Sitten pääs Froikkeli treenaamaan smiley Tehtiin EVL-ruutua, joka onnistui hienosti. Menee laukalla sekä merkille että ruutuun, mutta hitaammalla mitä ennen "vanhus" heart Ruutuun pysää seisomaan heti käskystä ja menee maahan ja hienosti kutsusta seuraamiseen. Innostui kyllä kovasti.

Tunnareita tehtiin pariin kertaan ja aivan täydllisestihän se Frodo sen osaa (ainakin siis hajuaisti hyvin tallella). Useaan kertaan tehtiin myös hitaasti namin kanssa pujottelua kepeillä, saatiin Frodon jäykkää selkää vähän jumpattua. Frodo sai myös mennä putkea ja teki myös upean noudon. Lopuksi tennispallon jahtaamista.