Eilen töiden jälkeen tehtiin Hessun kanssa pieni treenisessio. Ensin jemmasin sille 5 kertaa "oma" kapulan todella hyvin (heinikkoon, sammalen alle jne.). Peittelin kapulan grillipihdeillä, niin ei tullut hajua :) Hienosti nenä toimi ja kaikki löytyivät yllättävänkin nopeasti.

Sitten kaadoin reilu kymmenen kapulaa kasaan maahan ja kasan taakse noin 1,5 metrin päähän jemmasin taas sen "oman" kapulan. Hessun olin jättänyt istumaan 10 metrin päähän. Menin seisomaan kapulakasan viereen ja annoin käskyn "oma". Hessu ohitti upeasti kapulakasan ja etsi oman :) YES!!! Taidettiin tehdä tämä nelisen kertaa ja puolessa välissä vaihdettiin suuntaakin. Kaksi kertaa kävi niin, että Hessu ei millään meinannut löytää sitä "omaa", siitä huolimatta ei ottanut hajustamattomia kapuloita suuhun, ei edes koskenut, vaikka pysähtyi niitä katsomaankin. Tänään jatketaan harjoituksia, josko tämä treenimalli nyt sopisikin Hebelle :)

Tehtiin myös namin kanssa maasta - seiso (vain liikkeen alku) treeniä. Hiukan kesti, että oikea tyyli löytyi ja Hessu malttoi rauhoittua ja keskittyä, sitten saatiin ihan hyvää jumppaa. Lisäksi istu - seiso alkeita, vielä palkka tassujen nostamisesta eli tavoite siihen hypähdykseen istumasta seisomaan. Seiso - istu tehtiin kahden namin mallilla, palkka lähes kurre -asennosta.

Metsälenkillä aivan loistava luoksetulo, stoppi ja perusasento. Vaikka Hebe tuli tuhatta ja sataa metsäpolkua, stoppasi käsimerkillä ihan loistavasti. Ei myöskään koskenut sivulle tullessa ja tehtiin metsässä pari koskemattomuustreeniäkin, mulla ei käsi enään suorana vaan jo alempana.

Loppulenkistä Hessu sai vähän tehdä "hakua". Minä piilouduin aina, kun Hessun silmä vältti (kun Hessu meni jossain pitkällä edellä). Hessu tuli aina täysillä ohi, sitten toiseen suuntaan täysillä ohi ja vasta ehkä toisella tai kolmannella jarrutusta mun piilon kohdalla, nenä ylös ja löytö. Se on niin mahdottoman vauhdikas, että ei malta heti. Hessusta kiva leikki kuitenkin.

Pitäisi niitä tokon avo -liikkeitäkin muistutella, mutta kun nuo uudet voi -liikkeet on niin kivoja :) Tänään ajattelin viritellä ruudunkin pihalle.

Frodolla ja Milollakin on selvästi kevättä rinnassa ja vauhtia piisaa. Täytyy vähän yrittää hillitä niiden menoa, Frodokin ontui hiukan eilen. Onneksi ei enää tänään aamulenkillä.