Tänään tein sekä Frodolle että Milolle esineruudun lähimetsikköön vesisateesta huolimatta. Molemmille kolme esinettä: käsivarteen laitettava heijastinnauha, nahkalompakko ja kankainen pieni puutarhahanska. Alueen etureunassa oli jyrkähkö kalliorinne, mutta varsinainen alue oli tasaista metsää.

Ensin Frodotus. Frodo oli ihan mielettömän INNOISSAAN :) Frodolla on tosi hyvä nenä ja se löysi välittömästi vasemman takakulman nahkalompakon. Sitä tuodessaan se bongasi keskellä olevan esineen ja pudotti lompakon. Parilla lisäkäskyllä sain sen kuitenkin ottamaan lompakon uudelleen suuhunsa ja toi sen ensin (ei onneksi kerinnyt vaihtamaan esinettä). Seuraavana tuli oikean takakulman tuntumassa ollut hanska ja viimeisenä se keskellä oleva heijastin. Annoin froliikin jokaisesta esineestä ja viimeisestä kourallisen. Vietiin Frodon kanssa Milon esineet paikoilleen.

Milolla oli esineet samoissa paikoissa. Jo alueen etureunaa lähestyessämme nosti Milon nenän kohti taivasta ja haisteli kovasti ;) Milo toi ensin keskimmäisen heijastimen, sitten vasemman takakulman lompakon ja viimeiseksi oikean takakulman hanskan. Hanska siltä putosi pari metriä ennen minua vesilätäkköön, mutta nosti itsenäisesti ja luovutus hyvä. Milo ei juurikaan pureskellut esineitä ja luovutti kauniisti. Milokin sai jokaisesta esineestä palkaksi froliikkia ja viimeisestä sitten kourallisen.

Nopeita ovat molemmat ja nenät toimii hyvin. Milon kanssa pitäisi muistaa treenata useammin, niin rauhoittuu se esineiden mälväminen vielä lisää. Molemmathan tykkäävät kuin hullut puurosta esineruututreeneistä :) Frodo eläkeläisellekin tekee hyvää päästä tekemään kivoja treenijuttuja.

Tänään oli vuorossa myös jokaisen koiran ja kissan madotus. Koirat on helppoja, mutta koskaan ei voi tietää minne ne kissan madotuslääkkeet lopulta päätyvät...toivottavasti nyt kuitenkin suurin osa sinne minne pitikin.