Paikalla-normal.jpg

Kuten kuvasta näkyy, meillä oli kerrankin sen verran treenikavereita, että saatiin kunnon paikkamakuut. Hessu on tuo "lituska" mustavalkoinen kasa :). Saatiin itseasiassa monta hyvää paikkamakuuta Heben kanssa, kun kahdella ohjaajalla oli 3 koiraa ja yhdellä 2, joten Hessu sai eri koirien kanssa treeniä. Piilosta näki hyvin ikkunaheijastuksena mitä koirat puuhaa ja jouduin puuttumaan pari kertaa, kun Hessun häntä vispasi flirttailumielessä liikaa tai haisteli maata. Hännän vispaus aiheuttaa usein sen, että koko koira menee vinoon, vaikka ei yhtään nousekaan maasta. Edelleen vaihtaa vähintään kerran pään maahan, mutta vähitellen on rauhallisempi ja edelleen haluaisin sen makaavan pää maassa, sillä villkaanan ja kaikkeen reagoivana otuksena se on silloin rennompi. 

Muutkin treenit tehtiin kaikki kerralla (mahtihäiriötä :), muut välillä vaihtoivat koiria. Luoksetulo koemaisesti (kylläkin lyhyempi matka kuin kokeessa) saatin tosi hienosti onnistumaan ja tämän jälkeen hienosti myös suora luoksetulo (ei vauhtimuutoksia ja reipas laukka). Pariin kertaan tehtiin sivupalkan kanssa seisomaan pysähdystä. Seuraamisessa kyllä kontakti oli välillä ties missä, kun piti katsella muita koiria ja varsinkin niille heitettyjä leluja, mutta kyllä se Hessu sitten keskittyi. Tehtiin liikkeestä istumista ja se oli tosi hyvä, ei mitään ongelmia. Metallilla hyppyä (korkeemmalla esteella kuin Hessun säkä) ja myös puukapulalla hyppyä (molemmat ilmavia ja hyviä). Tasamaanouto vieraalla isolla kapulalla, ei ongelmaa (lähinnä testasin, että vaikkuttako Hessuun, jos on vieras kapula, mutta eipä vaikuttanut). Ruutuun täysillä pitkältä (minä lähdin juoksemaan kirittäjänä) ja näihin onkin nyt saatu hyvä vauhti, läheltä ruudussa oikean paikan etsimistä, oli Hessulle hiukan vaikeampaa, kun oli vain tötteröt enkä laittanut nauhoja. Erikseen tehtiin maahanmenotreeniä namiheittotekniikalla, usein Hessulla se ensimmäinen maahan meno jumittuu, joten pitää muistaa jumpata. 

Kaukoissa ennakoi omiaan ja oli niin innoissaan, että liikkui aika paljon. Rauhoitettiin sitten tilanne ja tein lähempää ja ainoastaan yksi vaihto kerralla pitkältä ja siinä välissä nami. Ihan hyvin meni. Välillä tehtiin muutenkin Hessun kanssa siellä kentän keskellä "kylki" asentoa, jotta hiukan rauhoittui. Hessu ei kyllä hirveesti malttanut kyljellään olla, vaan teki "kieri" liikettä vauhdikkaasti molempiin suuntiin, aina kun silmä vältti...

Tunnaria ollaan tehty kotipihalla, nyt ei tehty hallilla ja on sujunut ihan hyvin. Tänään voisi myös johonkin väliin tehdä kotipihatunnaria. Hessu on malttanut haistella hyvin ja tuonut oikean myös, kun kapulat olleet rivissä (Hessulle vaikein, ympyrä on huomattavasti helpompi).

Niin ja olihan se vaan mukava taas treenata lämpimässä ja valoisassa hallissa, kun ulkona satoi vettä. Mukavia olivat myös treenikaverit ja heillä hienosti käyttäytyviä koiria, ehkä se Hessukin rauhoittuu, kun on niin fiksua seuraa :) Mutta täytyy Hessua vähän kehuakin, ei minkäänlaista haukkumista, ärhentelyä tms. vaikka halliin mentäessä oli vieras saksanpaimenkoira, vieras bortsu ja sitten valkkari (joka kyllä tuttu). Ihan vähän nosti nenää ja yritti haistella ilmaa, mutta kuunteli kyllä heti minua, kun pyysin sivulle. 

Niin ja siitä laiskottelusta, muuten ei koko viikkona juuri treenattu (paitsi kaukoja lähes joka ruuan yhteydessä). Oli jotenkin niin sateista ja pimeää, eikä oikein löytyn treeniavereitakaan. Lenkkeiltiin kyllä, Hessun kanssa pitkiä lenkkejä ja vanhuskoirien kanssa lyhempiä. Pari kertaa Hessu & Milo intoutui niin hurjan vauhdikkaaseen leikkiin pitkin kalliota, että oli kova työ saada ne rauhoittumaan (pelkäsin, että Milo rikkoo ne leikatut polvensa). No Milo oli vaan erittäin tyytyväisen näköinen ja sukelsi lopuksi vesi/kura -ojaan :) Frodo lenkkeilee usein kahdestaan Hessun kanssa (Milo ei pääse niin usein yhteislenkille, kun pelkään juuri tuota riehumista). Frodo & Hessu menee hyvin yhteen, mutta hihnalenkeillä saa olla tarkkana, sillä jos Hessu Frodon mielestä esim hidastelee lenkillä,  niin Frodo yrittää haukata sitä persuuksista. Onneksi olen saanut estettyä (vaikkei Frodollakaan ole niitä hampaita kovin montaa jäljellä), mutta ei hyvä silti. No Hebe on onnellisen tietämätön Frodon yrityksistä. Usein Frodo saakin sitten kävellä edellä. Ensi kuussa olisikin kaikkien koirien synttärit, Frodo täyttää 12 -vuotta, Milo 9 -vuotta ja Hessu Hefner JO 3 -vuotta!