Siis minulla flunssa, mutta koirat niin energisinä että pakko vähän treenata :)

Frodon noudot ensin.

Puukapulalla tasamaanouto, meni aivan mahtavasti ja laukaten. Metallikapulalla tasamaanouto, meni yhtä hyvin. Kaksi hyppynoutoa puukapulalla (olin aika pitkällä esteestä, koska kisassakin oli minusta yllättävän pitkä se matka). Eipä mitään ongelmaa tässäkään, Frodo ihan innoissaan. Hyppynouto metallikapulalla myös nopea, iloinen ja tuli suoraan eteen. Palkkasin grillatulla makkaralla eteen, sillä kisassa yritti ennakoida sivulle tuloa. Nyt ei siis missään näistä ollut pienintäkään ongelmaa. Voi että, päästäispä peruutuspaikalle ensi sunnuntain kisoihin!!

Milolle tokon alokasluokan liikkeitä ja vähän muutakin. Ensin seuraamisesta maahanmeno, se oli aivan loistava. Palasin koiran taakse, siitä sivulle ja palkka maahan. Sitten liikkeestä seisominen. Ekalla meni maahan, mutta kaksi seuraavaa oli hienot, palkkasin seisomiseen. Sitten luoksetulo ja tällä kertaa otin myös sivulle tulon, hienosti meni :) Sitten otin pariin otteeseen liikkeestä istumista, johon ensin tarjosi seisomista, mutta sitten meni hyvin. Viimeisellä palkka heti kun takapuoli osui maahan. Otettiin myös pari aloluokan hyppyä. Ensimmäisellä tarvitsi myös käsimerkin. Palkkasin esteen toiselle puolelle seisomisasentoon. Toisella kerralla ei tarvinnut käsimerkkiä ja palkka samalla tavalla, mutta odotin hetken pidempään ennen kuin kävelin Milon viereen.

Milon olen ilmoittanut harjoitus BH-kisaan, katsotaan jos vaikka saisin tehtyä ihan kisamaisesti. Täytyy vähän kyllä katsoa paikan mukaan, uskallanko jättää Miloa ilman narua paikallamakuuseen. Harmi ettei tässä harjoituskisassa ole sitä kaupunkiosuutta, mutta muuten kyllä koko tottisosuus. Tämä on kyllä ihan loistava treeni meille molemmille :)