No niin upeaakin upeampi Rooman lomareissu on nyt takanapäin. Tässä ihan vaan maistiaiseksi kuva, läjäpäin niitä löytyy Facebookista. 

WP_20140616_062-normal.jpg

Roomassa oli paljon koiria ja kaikki käyttäytyivät erittäin hienosti. Suosittuja tuntuivat olevan ihan pikkukoirat (russelit, kääpiövillakoirat) ja toisaalta taas taistelurodut ja sakemannit. Tässäpä vielä yksi kuva upeasta koirapuistosta (oli kooltaan useampia hehtaareja).

WP_20140618_103-normal.jpg

Reissun ajan koirat olivat tutussa koirahoitolassa ja muilla elikoilla oli hoitaja kotona. Kaikilla oli mennyt hyvin ja nyt on taas koko eläinkatras kotona. Eilisen saivat huilata, mutta tänään jo aloiteltiin Hessun kanssa koitpihalla tokoilu.

Koska minulle jäi jostain treeneistä koirakerhon oikea tokoeste kyytiin, tehtiin Hessun kanssa ensin hyppynoutoa. Oikein hyvin ja innoissaan Hessu tekikin. Tehtiin myös sellaista treeniä, että heittelin kapulaa vasemmalle ja oikealle todella vinoon. Hessu palautti tosi hyvin hypäten, mutta pari kertaa lähti esteen ohi noutamaan (kun heitin kapulan todella vinoon). Pienen treenin jälkeen nämäkin sujuivat. Hessulla oli oikein hyvät ja ilmavat hypytkin. Josko nyt tahkotaan tätä enemmän, niin onnistuisi joskus kokeessakin.

Metallinoutoa tasamaalla. Hienosti Hessu nouti. Pari kertaa heitin kapulan vahingossa ihan pöpelikköön, mutta Hessu sinnikkäästi etsi sen sieltäkin :) Lopuksi vielä narupallopalkalla, kun Hessu oli tulossa metallikapulan kanssa laukalla. Hyvin siis tämäkin liike. Tästä on kokeissakin tullut aina 10 tai 9.

Sitten kertaalleen luoksetulon seisominen takapalkalla (heitin narupallon pitkälle taakse, Hessu sivulle, käsiheilautus ja sanoin "luoksetulo"). Matka kisamatka, käsky seis (hyvin stoppasi ja vapautus pallolle). Sitten lopuksi tehtiinkin minun kiertämisen kautta suoraan takapalkkapallolle tai "vapaa" käskystä kesken tulon. Oikein hyvä vauhti ja hyvät stopit. 

Lopuksi vielä seiso - istu (palkka) pari kertaa ja seiso - maahan (palkka) pari kertaa. Molemmissa tuli taas alkuun eteenpäin. Piti tehdä ihan läheltä, jotta siirsi painon ja etujalkoja edes hiukan taakse. 

Iltapäivällä lisää treeniä :)