Pientä kotitreeniä eilen.

Kävin ensin tekemässä Frodoa varten ruudun. Aloitettiin ruututreenillä. Frodo menee jo hyvin pitkältäkin ruutuun ja jää seisomaan :) Otin myös eri suunnista läheltä lähetyksiä ja käsky "seiso" ruudun keskelle. Meni oikein hyvin.

Tunnaria piiiiitkältä matkalta. Oman kapulan edessä ja päällä nami. Ihan uskomattoman hyvin toimii ja avaa Frodon nenän (Frodo kun tulee kapuloille se rupeaa heti rauhassa haistelemaan eikä hösää). Kapuloita oli paljon ja ensin ympyrässä. Frodo lähti reippaasti, mutta ei koskenut muita kapuloita. Söi rauhassa namit ja sitten toi todella hyvin sen oman. Otin pitkällä matkalla kolmesta eri suunnasta ja eri määrällä kapuloita. Kapulat oli ympyrässä, rivissä ja jonossa. Ihan mahtavan hyvin :)

Sitten noutoa, mutta en saanut siihen toivottua vauhtia. Otin myös niin, että jätin kapulan minun ja Frodon väliin ja siitä tuonti minulle. Ensi kerralla täytyy muistaa ottaa yksi kapulan tuonti heti alkuun, innostaa niin, että tulee varmasti laukaten!

Otin sitten vielä todella pitkältä ruutuun juoksun, palkka oli ruudussa valmiina ja suoraan vapautus lelulle. Meni hurjan hyvin. Huomasin nyt selvästi, kuinka Frodo etsii jo katseellaan niitä merkkejä.

Sitten juotin Frodon hyvin (oli nimittäin tosi kuuma päivä), jätin sen lelun taakse ja todella pitkältä kaukokäskyt. Ne meni ihan mielettömän hyvin (yhden kerran jouduin antamaan toisen käskyn) vapautus palkalle ja leikkiä.

Täytyy jatkaa niitä kaukokäskyjä lähellä usein ja aina joskus pitkältä matkalta, sillä selvästi on treeni vaikuttanut, en muista, että olisi noin hyviä voittajan kaukkareita tehnyt aikaisemmin.

Milon laitoin ensin pitkäksi aikaa paikallamakuuseen. Olin puolet ajasta selkä siihen päin ja puolet ajasta kasvot Miloon päin. Kun palasin koiran luokse menin välillä kyykkyyn ja tein kiemuroita ym. Palasin koiran taakse ja siitä sivulle ja palkkasin maahan. Milo oli todella hienosti kokoajan.

Sitten otin liikkeestä maahan (käsiapu mukana) ja luoksetulo. Meni hyvin.

Sitten otin pari toistoa liikkeestä istumista ja sekin meni hyvin, joskin alussa Milo jäi seisomaan.

Perusasentoon tuloja ja vasemmalle täyskäännökset oli hyvät.