Minuun iski aivan kamala kesäflunssa :( Ensi tuli kurkku kipeäksi ja pientä yskää ja ääni käheäksi. Sitten hävisi ääni kokonaan, nousi kuume ja tuli kamala yskä. Olen nyt nukkunut lähes putkeen pari yötä ja yhden päivän, ääntä ei vielä ole, mutta ehkä hieman parempi olo (ei taida nyt olla juurikaan kuumetta). En kyllä tykkää yhtään tästä sairastamisesta. Töissä olisi valtavasti töitä odottamassa, Hessu ei ole päässyt treenaamaan ja piti perua huominen ratsastuskin. Levättävä se nyt kuitenkin on, että pääsen taas jaloilleni. 

Koska ääntä ei tule, kokeilin äsken Hessulle aamuruualla kaukot pelkillä käsimerkeillä n. 11 metrin päästä. Hyvinhän tuo osasi, eikä tullut edes yhtään eteenpäin (hyvä Hessu). Säät ovat kuitenkin suosineet (ei tullut edes luvattua ukkosta eilen). Koirat, kissat ja kilpikonna ovat saaneet olla paljon ulkona.

Lapsetkin palasivat viikon ohjelmointi ja tietokonepelien rakennusleiriltä onnellisina, mutta väsyneinä :) Saavat nyt viikon lojua kotona, ennenkuin lähdemme koko perheen voimin reissuun ;)

Juuri ennen sairastamistani tehtiin työkavereiden kanssa 10 km lenkki Nuuksiossa, aivan mahdottoman ihanat maisemat. Tässä pari kännykkäkuvaakin, sinne pitää päästä uudelleen (jotenkin ei ole tullut lähdettyä, kun on tuossa niin lähellä)!!!

WP_20140604_015-normal.jpg

WP_20140604_008-normal.jpg

WP_20140604_009-normal.jpg

WP_20140604_010-normal.jpg