Yllättäen huomattiin, että Milolla on jotain pahasti pielessä. Takapää oli heikko eikä pystynyt juurikaan kävelemään, lisäksi jostain kuului naksuntaa. Lääkärissä selvisi, että vasemman polven eturistiside oli täysin poikki ja naksunta kuului myös polvesta (polven kierukasta oli iso osa ulkona omalta paikaltaan). Samalla tarkastettiin, että lonkissa ja selkärangassa ei ollut mitään vialla. Leikkauksessa poistettiin se osa polven kierukasta mikä oli ulkopuolella sekä korjattiin ristiside.

Milo leikattiin perjantaina 25.5. ja leikkaus meni hyvin. Polvesta tuli tämän näköinen:

Potilas oli leikkauksen jälkeen väsynyt:

Nyt sunnuntaina Milo on jo erittäin pirteä ja saa varoa, kun vauhtia on jo melkolailla. Haava oli eilen siisti ja päällyside vaihdettiin, mutta tänään otetaan se kokonaan pois, kun valuu kokoajan. Milo itsenäisesti venyttää molempia jalkoja ja seistessä varaa kunnolla myös kipeälle jalalle. On käyttänyt heti leikkauksen jälkeen myös kipeää jalkaa kävellessä. Toivotaan, että jalasta saadaan mahdollisimman hyvä!