Tänään aamutuimaan lähdettiin viemään Rokkia ja Timonia vuosittaisiin rokotuksiin. Tässäpä kuvakin, kun ollaan juuri lähdössä :)
Rokki se lauleli matkat mennen tullen vanhaan tapaan, kun taas Timbeltä pääsi pieni "Miau" vain pariin otteeseen. Eläinlääkärillä molemmat käyttäytyivät todella kiltisti :) Rokki oli ensimmäisenä vuorossa (täyttää huhtikuussa 7 -vuotta), sai kehua hyvästä kunnostaan, eikä liikaa ole missään vaikka painoa 7 kg, eli varsinainen lihaskimppu. Rokote annettiin nivustaipeeseen, eikä Rokki edes huomannut sitä. Hampaissa oli hiukan hammaskiveä ja 6 kk kuluttua katsotaan pitäisikö sitä poistaa.
Timbe 4 -vuotta toisena vuorossa. Timppa piti kylläkin kaataa mökistään ulos, kun ei olisi millään halunnut tulla. Timbellä painoa 4,5 kg eikä silläkään ylimääräistä missään.Timben hampaat olivat hohtavan valkoiset. Olin varautunut, että Timbe reagoi rokotteeseen, mutta sillekin pistettiin nivustaipeeseen, eikä edes huomannut.
Saatiin mukaan kissoille matokuurit niskaliuoksena (annetaan viikon päästä), on nimittäin sen verran vaikeaa ollut tuo matokuurin antaminen (yleensä tahnat on olleet pitkin seiniä), että päädyttiin kokeilemaan tätä uutta systeemiä. Kissat oleilevat kuitenkin kesällä niin paljon ulkona ja saavat aina välillä hiiriä saaliiksi, että on hyvä madottaa.
Räntää tulee taivaan täydeltä, mutta onneksi on Loma :)
Kommentit