Sunnuntaina päivällä olikin pitkästä aikaa Milolla hakutreenit. Milo otettiin radalle toiseksi viimeisenä. Ukoilla oli irtorullat, mutta Milolla myös kiintorulla kaulassa (jotta taas tottuu sen "läpättämiseen" siinä kaulalla). Märkä ja sateinen sää. Rata aloluokan pituinen.

Ensimmäinen lähetys oikealle ja etukulmasta Milo löysikin ukon ja irtorulla tuli vauhdilla. Lähti erittäin ripeästi näytölle ja palkkana namit. Ukko oli puoliksi hiekotuslaatikon kannen alla.

Sitten lähetys vasemmalle ja Milo kävi tarkistamassa etukulman umpparin (ei valetta...jee!). Palasi kylläkin keskilinjalle omia jälkiään.

Oikealle lähetys ja valtavan hyvä laatikkopisto (tyhjä). Uusi lähetys oikealle ja jälleen hyvä pisto (tyhjä).

Sitten lähetys vasemmalle ja ukko löytyi umpipiilosta ja rulla tuli jälleen vauhdilla. Näytölle lähtö myös hyvä. Palkaksi täältä lelu.

Sitten lähetys oikealle ja kovan etsimisen jälkeen ukko löytyi roskiksesta. Rulla tuli vauhdilla ja näytölle lähdettiin myös vauhdikkaasti. Palkaksi ensin maalimieheltä namia ja sitten minulta lelu.

Sää oli melkoisen raskas ja Milo kyllä aika puhki oman vuoronsa jälkeen. Mutta oli kyllä innoissaan :) Jo radalle tultaessa Milolla oli kamalan kova kiire päästä etsimään ukkoja. Meitä edelliselle koirakolle ammuttiin hakuradalla (teki pelastushakua), mutta se ei Miloa hetkauttanut kun omaa vuoroa odoteltiin. Myöskään radan toisella sivulla olevat lampaat laitumella ei häirinnyt Miloa.

Oikein hyvä fiilis jäi treeneistä ja se on aina niin mukava treenata, kun koira on niin innoissaan ja tykkää kovasti.

Hakutreenien jälkeen Milo kotiin lepäämään ja minä lähdin ratsastamaan. Menin jo toisen kerran peräkkäin "Purrilla" ja meillä oli sijaisope. Tehtiin eri askellajeissa tempon vaihtoja ja varsinkin laukassa todella pitkään (laukattiin varmaan puolet tunnista). Meitä oli vain kolme ratsastajaa ja oli tosi kiva tunti. Pitkällä sivulla mentiin niin lujaa laukkaa, kun vaan päästiin ja sitten keskiympyrällä piti hepat saada laukkaamaan lähes paikallaan ja välillä sitten keskilaukkaa. Myöskin ravissa ja käynnissä samalla tavalla. Purri oli erittäin vauhdikkaalla päällä, mikä oli tosi kiva. Olikin Purrin ainut tunti eilen. Innolla jo odttelen seuraavaa tuntia ja pitäisi ehtiä yksi korvaustuntikin ratsastaa jossain välissä.

Hyvää maanantaita vaan kaikille