Milon treenit taas ensin. Aloitettiin paikallamakuulla. Milon vieressä kaksi uutta koirakkoa. Kovalla työllä sain Milon edes vähän keskittymään ja maahan. Itse etenin pitkän hihnan päähän ja seisoin Milon narun päällä (jätin tarkoituksella hihnan kiinni, kun uudet koirat aiheuttivat Milossa sen verran levottomuutta). No eihän siinä muuta tarvittu, kun että viereinen koira tuijotti remmi kireällä Miloa ja haukkui, no Milohan ampas oitis kohden ko. koiraa. Minä sain remmin nopeasti jalan alta käteen ja myös treenien vetäjä oli koirien välissä ottamassa Milon vastaan. Palautin Milon määrätietoisesti ja tiukasti paikallamakuuseen ja palasin samaan paikkaan missä olin aikaisemmin. Viereinen koira haukkui ja tempoi hihnassa nyt vieläkin enempi ja tuijotti Miloa. Milo pysyi nyt oikein hyvin ja kehuin sekä välipalkkasin. Viereisillä koirilla oli jotain äänekästäkin rähinää välillä, mutta Milo pysyi, eikä juuri edes vilkuillut sivulleen. Viereinen koira teki yhden hyökkäyksenkin (siis remmissä) Miloa kohti, mutta Milo pysyi ja siitä kävin palkkaamassa. Lopulta palattiin koirien luo ja palkkasin Milon perusasentoon.

Sitten olikin taas edessä lisää haastetta, eli viimekertaisata "vaikeampi" rata, jota seurattiin peräkanaa, niin että muita koirakoita sekä edessä että takana. Ensimmäinen seuraamisrata meni Milolla kyllä ilman kunnon kontaktia, ei se haukkunut eikä räyhännyt, mutta pää pyöri kuin väkkärällä. Tehtiin tämä seuraaminen nelisen kertaa ja kaksi viimeistä meni jo kontaktissa.

Sitten olikin Milolle tosi hyvä treeni, eri merkattiin neliö kartioilla (ehkä noin 4 - 5 metriä sivu). Minä olin Milon kanssa keskellä ja tehtävänä oli kokoajan pitää hyvä kontakti perussasennossa ja paria askelta eri suuntaan ja käännöksiä samalla, kun muut koirakot kiersivät neliötä meidän ympärillä ja heidän koirillaan oli lupa tuijottaa meitä ym. Tämä menikin yllättäen ihan todella hyvin. Miloa ei kiinnostanut tipan tippaa edes se paikallamakuun "räyhäkaveri" vaikka se tuijotteli mennessään. Otettiin vielä seuraamista kun toinen koirakko oli neliön keskellä, eikä Milolla mitään ongelmaa, seurasi hyvin kontaktissa.

Otin Milolle myös yhden liikkeestä istu ja se meni oikein hyvin kaiken häiriön keskellä :)

Sitten otettiin Milolle luoksetulo ja sehän varasti ekalla kerralla eli lähti tulemaan, heti kun olin kääntynyt siihen päin. Toistettiin ja nyt meni oikein hyvin (kaikesta kentän häiriöstä huolimatta), koirakoita siis oli todella paljon jokapuolella. Täytyy nyt muistaa kotona ottaa useampi kerta niin, että palaankin palkkaamaan koiran sivulle, enkä ota luoksetuloa laisinkaan.

Sitten tehtiin kouluttajan ympärille tiivis kehä (kaikki koirakot mukana) ja noin metri matkaa jokaisella kouluttajaan. Nenät kouluttajaanpäin meni oikein hyvin, mutta kun käännettiin selät kouluttajaan päin toinen iso uros ja Milo rähähtivät toisilleen (on muuten Milolle todella vaikeaa kääntää selkä vieraille koirille ja vielä toiselle isolle urokselle). Sain kuitenkin Milon nopeasti taas kontaktiin ja nyt selän kääntäminen onnistui vaikka toinen sieltä vielä vähän murahteli. Lopuksi laitoin vielä maahan makaamaan ja juttelin tämän toisen rähinäpuolen ohjaajan kanssa ja nyt Milo makaili ihan rentona ja hiljaa, eikä se edes tuijotellut toista koiraa.

Voi että nämä treenit on meille hyviä ja niin kamalan vaikeita. Milon nyt vaan yksinkertaisesti täytyy oppia sietämään hiljaa se, että joku toinen koira sitä tuijottaa tai sille rähähtää. Seuraavia treenejä odotellessa :)

Frodo reppulin kanssa aloitettiin parilla noudolla jotka ihan ok. Sitten otettiin ruutua ja se meni ihan ihmeen hyvin. Treenasin myös sitä kävelyosuutta ja siitä koira seuraamaan (erikseen). Ekalla Frodo varasti eli lähti tulemaan heti kun olin kääntynyt sen edestä. Tein seuraavaksi sitten hirveesti eri kiemuroita ja sen ympäri kävelyä, edestä eri suuntiin ym. ja vasta lopuksi pyysin seuraamaan ja tämä meni hyvin. Sitten otin edellisen toisinnon eli hirveesti kiemuroita ja Frodon edestä kääntyilyä ja lähtopaikkaan takaisin palaamista ym. ja ihan lopuksi menin palkkaamaan Frodon sinne ruutuun missä makasi ja kehuin kovasti.

Kaukokäskyt takapalkalla ok ja vahvistin vielä läheltä vaihtoja ja joka vaihdosta nami (hyvin pysyi takajalat paikoillaan).

Liikkeestä istu oli ok.

Tunnari avustajan kanssa kisamaisesti. Ensin oli vähän vaikeuksia, kun Frodo kääntyi aina kun minäkin, mutta lopulta onnistui. Ekalla jäi haistelemaan kapuloiden eteen jotain ihmeellistä ennen kuin toi oman. Kehaisin, kun otti oikean kapulan. Luovutus hyvin. Uusittiin alusta alkaen ja nyt meni paljon paremmin, kehaisin vielä pulessavälissä matkaa kun oli tulossa. Täytyy muistaa ottaa tätäkin liiketta avustajan kanssa alusta alkaen, että tulee noi mun kääntymisetkin ihan rutiiniksi.

Seuraamista kahta askelta vasemmalle ja oikealle ja eteen, meni hyvin ja keksin vähän paremman tavan tehdä sen oikealle, kun katsoin muista mallia. Eli vaikka vasemmalle teen ihan sivuttain aion oikealle ottaa lähes suoraan ne kaksi askelta ja sitten kääntyä vaan suoraan. Frodo haki nyt hyvin oikean paikan myös oikealle menon jälkeen.

Paikalla istuminen EVL:n mukaan oli loistava. Paikalla Makuu EVL:n mukaan ok, paitsi että laski pään maahan kesken liikkeen ja siitähän vähintään se 1/2 pistettä taitaa mennä.

Kiva treeni oli Frodolle ja se pääsi myös pariin otteeseen haistelemaan ihailemaansa Eeka pentusta ;) Eeka jopa sanoi Frodolle "grr" ja Frodo oli ihan huuli pyöreenä, heh!