Ostin nyt sitten viimein Frodolle Back on Track -loimen (musta), kun olen siitä kuullut niin paljon hyvää. Frodolla ei mitään ongelmia ole ollut (ehkä hiukan jäykkyyttä välillä), mutta tarkoitus olisikin pitää Frodo hyvässä kunnossa ja toivoa että kyseisestä loimesta olisi avuksi ehkäisemään mahdollisisa vaivoja (eihän se Frodo mikään ihan nuorukainen enään ole...).

Toissapäivänä pidin Frodolla loimea reilu kaksi tuntia ja Frodo tuntui nauttivan olostaan. Ei yleensä nuku niin sikeästi ja rauhallisesti vaan on levottomampi. Kun herättelin Frodon ja otin loimen pois se selvästi hiukan hoiperteli ja jopa ontui toista etujalkaansa. Olin kyllä kauhuissani, mutta kun selvitin lisätietoja loimesta löysin seuraavaa: osalla käyttäjistä on esiintynyt kiputuntemuksia (tai turvotusta) tuotteen käytön alkuvaiheessa, joka johtuu lisääntyneestä verenkierrosta ja on itse asiassa hyvä merkki keraamisen kankaan vaikutuksesta. Tekstissä kerrottiin myös, että kivut voivat esiintyä jo ensimmäisten tuntien käytön jälkeen. Aamulla Frodo olikin onneksi ihan kunnossa ja villillä päällä.

Eilen pidettiin loimea tasan kaksi tuntia ja pidin tarkasti Frodoa silämällä (se kyllä nukkua tuhisi suurimman osan aikaa). Mitään oirehtimista en huomannut paitsi että taas oli tänään aamulla villillä päällä, karkasi jopa peuralauman perään...Huuto Ilmeisesti Frodolla kuitenkin on positiivisia tuntemuksia loimesta, koska heti kun sen otan esille tulee Frodo innoissaan luokse.

Tänään kolmantena päivänä ajattelin pitää sen suosituksen mukaisen neljä tuntia ja katsoa reagoiko mitenkään. Kun ollaan loimen käyttö "sisäänajettu" olisi jatkossa tarkoitus käyttää loimea kun Frodo joutuu odottelemaan treeneissä autossa, veryttelyn yhteydessä ennen treenejä ja jälkiveryttelyn yhteydessä ja aina välillä sitten kotonakin. Kesällä varmaankin tulee käytettyä vähemmin, jos kovin kuumat kelit. Niin ja ohjeiden mukaan pidetään niitä suositeltavia taukoja myös välillä.

Loimessa on niin paljon säätövaraa, että meinaan testata sen myös Milolla, vaikka nuori ja vetreä poika vielä onkin. Olisihan se oiva apu ennen ja jälkeen hakutreenien.

Treenattu ei olla, mutta joka ilta on keretty valoisaan aikaan lenkille, mikä on suuri edistys vielä parin viikon takaiseen pimeyteen Cool