Eilen ajelimme aamupäivällä Hessun kanssa Inkooseen tokokokeeseen. Täällä kotipuolessa oli valtava myrsky ja satoi kaatamalla, mutta Inkoossa paistoikin sitten aurinko ja sää tuntui paranevan kokeen edetessä. VOI -luokassa oli 5 koirakkoa. Tässä mun ja Hessun "selfie" ennen koetta.

TH.jpg

Hessu rauhoittui hyvin autossa, kuten kuvasta näkyy. Muutenkin oli kiltisti, paitsi hermostuksissaan haukkui ennen kehään menoa, kun oli tylsistynyt (eli odotustreeniä lisää Hessulle). Tämän haukkumisenhan se tekee jos on mulla hihnassa, mutta jos laitan esim. puuhun kiinni, niin hiljenee. Tuolla koepaikalla ei oikein ollut paikkaa mihin laitta kiinni, niin piti pitää remmin päässä. Onneksi tajusin lopulta irrottaa sen hihnasta ja komentaa mun viereen makaamaan, kunnes mentiin kehään. Siinä odotti hyvin. 

Tässäpä sitten taas koeraportti selityksineen. Järjestys oli sekoitettu, mutta laitan tähän normijärkässä. Paikkamakuu kuitenkin ekana. 

1. Paikalla makaaminen = 10, Ennen kehään menoa Hessu hiukan kiihtyi, kun sen nenän eteen tuli hyppelemään naakka. Hessu ja yksi labbis antoi sille naakalle sitten kunnon lähdöt, onneksi se lensi pois. Paikkamakuussa yksi ohjaaja kutsuttiin näkyviin, kun hänen koiransa rupesi liehittelemään viereistä narttua kääntyen siihen päin ja vinkuen. Hessu oli onneksi pysynyt hyvin ja suorassa. 

2. Seuraaminen taluttimetta = 7,5, Todella huonoa Hessuksi, joskin paransi huimasti loppua kohden, kuten tuomarikin totesi. Niinan kanssa juuri puhuttiin, että Hessu tarvitsisi sellaista yllättävää ja yksittäistä häiriötä (ei esim reagoi enää lelun tai nakin heiluttamiseen sen nenän edessä jne. tietää ne jutut). No nyt sitä saatiin, kun bokserin omistaja kiersi koekehää ympäri juuri meidän seuraamisessa. Välillä olin varma, että Hessu sinkoaa sinne, niin tarkasti se tuijotti bokserin liikkeitä. Onneksi tuli sitten tempon muutoksia ja käännöksiä, niin Hessu taas keskittyi siihen seuraamiseen. 

3. Istuminen seuraamisen yhteydessä = 6,5, Todella huono tämäkin, lisäkäskyllä istui. Hessu oli jotenkin ihan muissa maailmoissa, eikä yhtään ollut kartalla mitä me tehdään.

4. Luoksetulo = 6, Todella huono liike edelleen tämäkin. Hessu kyllä teki molemmat, mutta lisäkäskyllä. Ihmettelin, että mikä on syynä (onko se toimitsijateltta, minkä aivan edestä menttiin mikä vei sen huomion, mutta kilpakaveri kertoi, että se olikin Hessun hihna). Olin jättänyt sen juuri kehänauhan ulkopuolelle ja Hessu oli kytännyt sitä kokoajan. Nyt muistettava, että en tuo hihnaa niin lähelle kehää enään. Sitä se siinä tuijotti sitten sivulla istuessaankin lopuksi. 

5. Ruutu = 8 YES, Hessu löysi ruudun :) Pisteet taisi mennä siitä, kun se juoksi ruudusta kovaa metrin mun ohi oikealta, kunnes siirtyi kyllä nopeasti oikeaan kohtaan vasemmalle ilman lisäkäskyjä. Mutta mepä ei olla aikoihin tota loppua treenattukaan, kun ollaan vaan yritetty löytää se ruutu. 

6. Hyppynouto = 9, Toinen YES, Hessu irrotti tosi nätisti kapulasta. En tiedä mistä piste meni. Ennen kehään menoa tehtiin tasamaanoutoa 3 kertaa ilman vapauttamista välissä ja sitten narupallopalkka. Tämä taitaa toimia Hessulla :)

7. Metalliesineen noutaminen = 9,5, Hienosti, en tiedä mistä meni puoli pistettä. 

8. Tunnari = 8, Pureskelua vähän luovutuksessa, siitä pisteet.

9. Kauko-ohjaus = 7,5, Tosi, tosi huonot Hessun osaamistasoon nähden. Mutta tämä oli sen luoksetulon jälkeen ja se hihna oli siinä heti kehänauhan vieressä. Sillä oli huomio siinä hihnassa (ihan tuijotti sitä, eli katsoi sivulle) ja jouduin antamaan ylimääräisen käskyn heti alussa. Ei kyllä edennyt tippaakaan ja teki kaikki vaihdot. 

10. Kokonaisvaikutus = 8.

Yhteensä 252,5 pistettä VOI2 ja luokan toinen. Siis 3,5 pistettä jäi ykköstuloksesta. Mä en kestä, saa nähdä jaksanko vielä vääntää. Kohta muuttuu VOI -liikkeetkin uusien sääntöjen myötä. Nyt on kyllä motivaatio isosti hukassa. Olisi niin kiva joskus onnistua.

Tässä Hessu ja palkinnot:

TH2.jpg

Iltapäivällä suuntasin vielä omalle tallille katsomaan estekisoja. Hienosti meni kisat :) Tässä yksi kuva palkintojen jaosta.

palkinnot.jpg

Kisojen jälkeen oli tallilla vielä nyyttärit ja kevätkauden päättäjäiset. Tänään olisi mulla vielä kauden viimeinen ratsitunti. Toivottavasti sää on hyvä ja voidaan olla ulkona. Toiveena olisi, että saataisiin kisahepat ja treenattaisiin vähän koulukisoihin. Olen varannut kesätunteja nyt ainakin 4, täytyy vielä varata lisääkin.