Hessun kanssa käveltiin ensimmäistä kertaa tänä talvena järven jäälle. Pilkkijöitä ja muuta kansaa oli niin paljon, että en viitsinyt päästää Hessua juoksemaan vapaasti. Se olisi kuitenkin käynyt tervehtimässä kaikki!

Kotipihalla tokoiltiin läpi muut avoimen liikkeet paitsi hyppy ja nouto. Paikkamakuun ajan makasin wink auton takana ja näin auton alta hyvin mitä Hebe puuhaili (eikä Hessun nähnyt minua). Pää sillä vaälillä pyörii, mutta loppua kohden rauhoittui ja laski päätä pidemmäksi aikaa maahan. Olin piilossa noin 4 minuuttia.

Kaukot ja luoksetulon stopit onnistuivat hyvin. Liikkeestä seisomisessa oli taas levoton, kun palasin Hessun taakse ja sieltä sivulle. Jätin sitten Hessun seisomaan ja kiertelin sen ympärillä ym. häiriköin. Tämän treeni jälkeen taas pysyi hienosti hievahtamatta seisomassa.

Tänään olisi tarkoitus tehdä pihalla noutoa, liikkeestä seisomista ja luoksetulon stoppia. Estettä en taida jaksaa kaivaa hangesta. Otetaan sitten torstaina hallilla viimeiset hyppytreenit ennen koetta.



Pentukursseilla opetan aina luopumista ja pennut sen oppivatkin nopeasti. Hessulle en ole sitä koskaan opettanut, mutta eilen päätin testata, että kuinka nopeasti aikuinen koira sen oppii. No Hessu oppi todella nopeasti ja luopui lenkkimakkaran pätkästä jo ensimmäisellä kerralla. Tokalla kerralla vielä paremmin. Kohta testailen muistaako vielä tänään. Luopumisesta toivon apua Hessulle ja minulle kohdatessa vastaantulevia koirakoita sekä myös Hessun lempparin narupallon irroittamisessa.

Tänään pääsee taas ratsastamaankin :) Viime sunnuntaina menin Eemelillä ja treenasimme vastalaukkaa sekä väistöjä niin, että askellaji muuttui, mutta väistön piti jatkua muuttumattomana.