Eilen pääsi taas pitkästä aikaa Frodo hakumetsään. Frodo oli radalla viimeisenä, joten hajuja ja käytettyjä piiloja oli paljon. Frodolla kiintorulla kaulassa koko treenin ajan.

Ensimmäinen lähetys vasemmalle (etukulmassa umppari kaivo aukinaisena, jossa olin ollut itsekin maalimiehenä), ukko oli tästä etukulmasta noin 15 askelta takalinjaa eteenpäin tiheässä kuusikossa. Frodo lähti vauhdilla ja sai maalimiehestä hajun jo puolessavälissä matkaa, sillä ei käynyt edes kaivolla (eli ei mitään valeita) vaan paineli suoraan maalimiehelle jossa suorapalkka nameilla.

Toinen lähetys oikealle ja Frodo lähti hyvin ja kävi tarkastamassa etukulman, sitten palasi takaisin päin ja tsekkasi keskilinjan lähettyvillä käytetyn avopiilon (ei valetta) otti sen jälkeen syvyyttä taas takalinjalle asti ja löysi umpparipiilosta ukon. Rullan toi hyvin (irrotti keskilinjalla). Juoksin näytölle ja lupa palkata. Ukko heitti Frodolle lelun ja leikin sitten sen ajan Frodon kanssa kun ukko kipusi piilosta ulos. Frodo oli ihan täpinöissään ja oli vaikea saada se irrottamaan lelusta :)

Sitten lähetys vasemmalle. Frodo teki muuten ihan hyvän tyhjän, mutta hiukan matalan. Tyhjästä palkaksi kehut. Sitten uusi lähetys vasemmalle ja nyt upposikin heti ja hetken kuluttua tuli rullan kanssa keskilinjalle noin 15 metriä mun edestä. Pudotti rullan keskilinjalla ja näytölle lähdettiin taas vauhdilla ja suorinta reittiä. Piilolla taas lupa palkata ja taas lensi ukolta Frodon lelu ja minä taistelin Frodon kanssa piilolla.

Seuraavaksi lähetys jälleen oikealle. Lähetyskohta oli totista ryteikköä, mutta sinne se Frodo paineli ja hetken kuluttua oli jo ukolla. Suorapalkka nameilla.

Minä leikin Frodon kanssa vielä keskilinjalla ja matkalla autolle.

Oli oikein kiva treeni ja selvästi Frodolle tekee hyvää, kun on sekaisin sekä suorapalkkaukkoja, että ilmasuja. Umpparit meni hyvin, ei ongelmaa.

Seuraavaksi Frodolle pitäisi tehdä niitä pitkiä ratoja ja pitkiä pätkiä ilman ukkoja. Ajattelin jopa, että avoluokan rata missä yksi ukko keskivaiheilla (suorapalkalla) ja seuraavat ukot vasta takakulmissa. Toinen voisi olla suorapalkka ja toinen irtorullailmaisulla.

Oli kyllä oikein hyvä treeni eilen ja oli niin kiva katsoa, kun Frodo oli niin tohkeissaan :))