Tänään töiden jälkeen otin kotona molemmille koirille pikku tottikset.

Milo

Milolle ensin seuraamista, noin 30 askelta suoraan täyskäännös 10 askelta pysähdys (Milo istui hyvin) ja taas 10 askelta ja taistelupalkka. Milo kyllä seuraa hyvin, perusasennot on edelleen vinoja. Otettiin sitten toistona noin kuusi kertaa liikkeestä istu ja se rupeaa sujumaan jo hyvin (pitäsi jo BH kokeessa kelvata), vaikka vähän vinoon istuukin.

Sitten jätin Milon paikallamakuuseen. Meni hyvin maahan ja jäi hievahtamatta paikoilleen. Etenin 30 askeleen päähän selkä Miloon päin ja laskin hitaasti viiteenkymmeneen. Sitten käännyin ympäri ja palasin Milon viereen ja palkkasin maahan.

Lopuksin Milon suuresti rakastama eteen meno -liike ja se meni aivan nappiin (eteenmenolelu oli viety jo ennen treenejä ilman että Milo näki). Loppupalkaksi heittelin Milon eteenmenosta löytämää kongoa palkaksi ja Milo oli aivan innoissaan.

 

Frodo

Frodon kanssa lähdettiin perusasennosta seuraamiseen ja tehtiin lähes koko seuraamiskaavio (ilman henkilöryhmää). Palkkasin lopuksi kun oli hyvin sivulla ja katsekontaktissa. Voi että, kun Frodo seuraisi joskus näin hyvin kisoissakin (huoh).

Sitten tehtiin Frodon kanssa kaikki jäävät liikkeet eli liikkeestä istu, seiso ja maahan + luoksetulo. Otin vielä lopuksi toisen luoksetulon niin, että laitoin Frodon maahan ja etenin 30 askeleen päähän ja kutsuin luokse. Tuli Frodoksi tosi lujaa ja suoraan eteen (vaikka ei ollut lelu näkyvissä) palkkasin lelulla ja taisteltiin kovasti ;) Jäävissä liikkeissä ei ongelmia teki nopeasti ja jopa seurasi katsekontaktissa seuraamispätkät.

Sitten kaksi noutoa kilon kapulalla. JEE, taas laukaten molemmat suunnat ja tiukka ote kapulasta (kiusasin taas pitämällä kapulan päistä kiinni ja irrottamalla ja taas ottamalla kiinni). Frodo irrotti vasta käskystä ja taisteluita palkaksi.

Lopuksi sitten taas se eteenmeno ja sieltä löytyi kongo, jolla leikittiin :)

Sunnuntaina otan taas Frodon hakutreeneihin.