Eilen olikin ihan pakko ottaa Frodon kanssa pientä treeniä kotona (kun kerran kisat tulossa). Meidän iso terassi on jo aivan sula ja kuiva, joten siinä pystyttiin vähän treenaamaan.

Ensin otettiin tunnaria. Ekalla kerralla JÄLLEEN otti väärän suuhun. Siitä kielto ja rauhallisesti koko liike alusta. Nyt menikin TODELLA hyvin ja Frodo ihan tärisi innosta. Herkkuja ja kehuja palkaksi. Sitten vielä uudelleen niin, että kaadoin ison muovipussillisen kapuloita terassille ja sitten se "oma" sinne väliin. Frodo oli jälleen aivan intona ja lähti vauhdilla, nyt se jaksoi todella hyvin haistella kapuloita ja taitavasti asetteli tassunsakin niin, että ei osunut yhteenkään kapulaan. Sitten löytyikin oma, jonka otti suuhun ja minä kehuin heti. Palkaksi herkkuja ja lisää kehuja. Olipa hienoa, kun Frodo teki niin innoissaan ja iloisena. Jäi kerrankin hyvä mieli tunnaritreenistä Hymy

Sitten vielä kaukot terassin reunalla. Minä etenin todella ylipitkän matkan päähän. Tehtiin oikein kunnon pitkä, pitkä sarja (ja ilman takapalkkaa). Meni kyllä suorastaa loistavasti (apuna etenemiseen tietysti se terassin reuna). Viimeisenä käskin maasta - istu ja palasin Frodon luo palkaten herkkunameilla. Hyvä Frodo!

Jospa nyt saisin aikaiseksi tehdä Frodon kanssa kotipihalla aina pari liikettä päivässä, niin ehkä sitten jotain osattaisiin kokeessakin.

Sitten Frodon ja Milon kanssa pieni metsälenkki ja lopuksi saivat peuhata kongojensa kanssa kun minä pesin auton. Illalla tehtiin vielä neljän kilsan remmilenkki tiellä ja kyllä sitä rapaa taas riitti...

Sain kuulumisia Frodon heilasta Iitustakin Pusu, pientä pahoinvointia on ollut havaittavaissa, joskos sieltä niitä pentusia tulisi...

Tässä Sari Juvosen kuvaamana Iitu, joka on ahtautunut kääpiöpinserin petiin (heh).

1238660133_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tänään olisi taas vuorossa yksityisopetustta Milolle ja minulle. Saas nähdä kuinka tänään sujuu.