Kaverina meillä oli jälleen Hara ja ohjaajansa :) Hessun kanssa tehtiin aika paljon ruudun alkeita, eli lähetin sitä ruutuun suorapalkalle (pari nakinpalaa ruudun keskellä). Tätä tehtiin eri puolilta ruutua ja sekä kaukaa että läheltä. Tehtiin myös sellaista treeniä, että jätin Hessun istumaan noin 5 metrin päähän ruudusta, sitten kävin taputtamassa ruudun keskikohtaa. Tämän jälkeen palasin Hessun viereen ja "ruutu" käskyllä sekä käsimerkillä lähetys ruutuun. Ruudussa käsky "seiso" ja menin palkkaamaan Hessun kun seisoi ruudussa. Tehtiin myös sellaista variaatiota, missä käskin seisomisen jälkeen vielä maahan ja kävin palkkaamassa sinne. Sain muuten tilaamani uudet ruutunauhat ja eri muotoisia ja värisiä merkkejä, joten olikin hieno ruutu :) Voittajan liikkeistä tehtiin myös tunnistusnoudon alkeita (kun sain myös tilaamani uudet tunnarikapulat, mitkä oli muuten upeesti pakattu 10 kappaleen sarjoihin ja erillisiin pieniin pusseihin). Pidin "omaa" vain hetken kädessä, sitten jätin Heben istumaan ja kävin piilottamassa "oman"  hallin reunaan. Hessu lähtee kyllä innokkaasti ja löytää hyvin, mutta pureskelee tuodessa. Ei kyllä pahasti, mutta häiritsevästi kyllä. Tehtiin varmaankin  6 kertaa ja lopussa tietty rauhoittui se otekin. Luovutukset oli ihan hyvät, suoraan sivulta. Pitäisi tässäkin liikkeessä edetä vähitellen... Metallinoutoa tehtiin myös, alkuun hiukan pyöritteli tassulla sitä kapulaa, mutta saatiin kyllä ihan hyvät metallinoudotkin. Ensi kerralla tehdään metallin kanssa hyppynoutoa, niin pitää paremmin kiinni.

Sitten loppuaika väännettiin niitä avoluokan liikkeitä, jotka jo mua ainakin kyllästyttää...Hessu kyllä tuntuu tekevän ihan intona mitä tahansa ;) Hyvä moottori sillä ainakin on, vaikka levoton sielu onkin.

Luoksetulon stoppeja ensin agiputken kanssa. En tehnyt lainkaan luoksetuloliikettä kokonaisuutena vaan täydeltä matkalta takapalkalla niin, että kun kutsuin "tänne" kiljuin ja hyppelin niin, että tuli aivan TÄYSILLÄ ja sitten käsky "seis". Hessuhan pysähtyy takapalkan kanssa kuin seinään (hienon näköstä, kun stoppaa täydestä vauhdista) ja sitten vapautus takapalkalle. Näitä tehtiin vähän eri matkoilta ja eri paikoissa.

Hypytkin meni ihan ok ja istui suoraan esteen taakse. Alkuun ajautui sinne minusta katsottuna oikealle (mikä siis mokasi meidän koeliikkeen viimeksi). Yritän nyt muistaa aina kuinka kapea se oikea tokoeste onkaan, kun tuo pk- este on niin paljon leveämpi.

Liikkeestä maahan menossa ei mitään ongelmaa tehtiin pariin eri otteeseen, kuten liikkeestä seisominenkin. Lisäksi sellaista, että jätin Heben seisomaan ja loikin sen ympärillä ym. ja sillä ei saanut varvaskaan heilahtaan. Henosti pysyi.

Paikkamakuussa olikin sitten levotonta (tuli kyllä todistettua, että kaukot toimii 30 metrin päästä hienosti, ainakin istu - maahan). Laitoin välillä Hessun yksin paikkamakuuseen ja menin piiloon, samalla kun toinen koirakko treenasi omiaan ja heitteli röhkivää possua ym. Ekalla kerralla Hessu nousi istumaan. Kävin laittamassa takaisin maahan. Nyt pysyi hienosti. En ottanut aikaa, mutta varmaankin noin 3-4 ,minuuttia. Palasin Hessun luo ja palkkasin maahan. Lopussa tehtiin myös sellainen paikkamakuu, että jätettiin koirat eri päähän kenttää, mutta niin että näkivät toisensa kokoajan. Taas aluksi Hessu nousi istumaan, mutta kun laitoin uudelleen maahan pysyi hyvin. Välillä juoksentelin ympäri hallia ja hyppelin Hessun ympärillä. Hyvin pysyi, hiukan levottoman näköistähän se Heben paikkamakuu on, kun välillä on tarkkana pää pystyssä ja välillä laskee sen maahan. Yleensä loppupaikkamakuun makaa ihan litteenä pää maassa ja alussa kuikuilee ympäriinsä. Tein myös sellaista, että jätin Hessun makaamaan ja kävin itse ulkona, olin hetken ja palasin palkkaamaan. Nyt kuitenkin paljon lisää sellaisia paikkamakuutreenejä, missä on erilaisia häiriöitä ja paljon.

Kaukot oli ihan ok, sekä läheltä että kaukaa. Pariin otteeseen tehtiin "kylki" -rentoutusta, joskin Hessu ei tällä kertaa rentoutunut oikein kunnolla. Meillä taisi olla vähän liian pitkä väli treeneissä ja oli siksi niin kovin intopiukeena koko koiruus.

Seuraamisissa alkuun taas edisti ja mielenkiinto herpaantui toiseen koiraan, mutta lopussa tuntui kyllä tosi hyvältä, varsinkin käännöksissä Hessu keskittyi hienosti.