Torstaina taas Kaarihalleilla tokoilemassa. Saatiin onneksi treenikaverikin mukaan :) Hänellä oli kolme bordercollieta (aivan vieraita Hessulle) joten saatiin hyvää häiriötreeniä vieraista koiruuksista.

Hessu teki kahden eri koiran kanssa paikkamakuun. Olin pääasiassa näkyvillä, mutta välillä käväisin piilossa. Hessu oli hiukan levoton, pää heilui ja häntäkin välillä sekä haisteli maata. Rauhoittui kyllä sitten, ensi kerralla teen taas ylipitkän paikkamakuun, niin että olen itse piilossa eikä etupalkkaa.

Yllättäen kaukot sekä luoksetulon stopit sujuivat hienosti :) Luoksetulon stopeissa edelleen se takapalkka täydeltä matkalta. Täytyy ensi kerralla tehdä liike myös kokonaisuudessaan. Kaukot onnistuivat pitkältäkin matkalta ;)

Hypyt, liikkeestä seisominen ja maahanmeno ok. Seuraamisessa edistää ja poikittaa edelleen. Ensi kerralla palataan hihnaseuraamiseen taas hetkeksi. Nouto oli hieno, ei pureskelua eikä kapulan roikottelua.

Puolessavälissä sekä loppupuolella jälleen rentoutusta "kylki" käskyllä. Hessu menee kyllä heti kyljelleen (tai selälleen) mutta jonkin aikaa sitä saa rauhoitella, että malttaa rauhoittua. Kyllä se sitten lopulta yleensä huokaa suureen ääneen ja menee rennoksi. Tämä on kyllä hyvä harjoitus, harmittaa, että en tajunnut tämän tärkeyttä, kun Hessu oli pieni.

Kotona Hebe tekee edelleen kaukoja joka ruokailun yhteydessä. Yleensä vuorotellen koko liike tai pelkkä maasta - istu. Välimatka on ollut vain 3-4 metriä. Tehdään sitten halleilla erikseen sitä välimatkaa ja yritetään kotona saada täysin puhtaat vaihdot Hepsukalle muistiin.

Kirkas täysikuu ei antanut tänään aamusella nukkua, joten oltiin koirien kanssa jo näin aikaisin remmilenkillä. Kuu valaisi kirkkaasti kuin aurinko, ihana sää, kirkas kuutamo ja -10 pakkasta.