Eilen treenattiin Milon kanssa kaikkia hakukisan osioita peräjälkeen ja saatiin siis hyvää kestävyystreeniä. Kisapäiväthän on useimmiten todella rankat koiralle ja ohjaajalle sekä fyysisesti että henkisesti.

Kisaradalla kun oli mahdollisuus treenata, niin keskityttiin umpipiiloihin. Milolla on ollut vaikeuksia ilmaista umpipiiloja. Otettiin siis neljä umpparia yhteen pötköön. Oikealla etukulmassa oli maahan kaivettu iso roskis (kansi maan tasalla), vasemmalla etukulmassa kaivonrenkaasta tehty umpipiilo jossa tiivis kansi. Seuraava umppari oikealla todella tiivis roskis kyljellään kusen alla ja vasemmalla viimeinen umppari lastulevyistä rakennettu laatikko.

Milo otetiin radalle kolmantena. Ensimmäinen lähetys oikealle ja Milo tulikin tuota pikaa kiintorulla suussa takaisin. Rullan toi hyvin mun eteen. Näytölle menoa vahvistamaan otettiin edelleen ääniapu maalimieheltä. Sanoin radiopuhelimeen "äijä" jolloin saatiin ääniapu ja sitten Milo näytölle "äijä" "näytä". Hieno tämä ensimmäinen.

Toinen etukulma nostettiin irtorullalla ja muuten sama kun ensimmäisellä. Joskin Milo löysi ukon vasta kolmannella pistolla, kun kaarsi kahdella ensimmäisellä liian aikaisin rataa eteenpäin.

Kolmas umppari oikealla ja kiintorullalla aikaisempien mukaan. Tämä oli se kaikista vaikein Milolle (todella tiivis umppari), mutta ei mitään ongelmaa.

Neljäs umppari vasemmalle kiintorullalla ja aikaisempien mukaisesti. Näin Milon tulevan rulla suussa ja sitten se kompastui niin, että rulla putosi. Otti uudestaan suuhun ja tuli luokse. Periaatteessahan koira ei saisi rullaa ottaa missään muualla kuin maalimiehellä, mutta kun Milo osasi salaman nopeasti korjata asian, niin hyväksyin tämän. Muilla ukoilla namit ja vikalla taistelut.

Ilma oli todella kuuma ja helteinen (hakuradalla ei tuullut yhtään). Milo oli kyllä aivan puhki treenin jälkeen. Hyvin kuitenkin löysi umpparit ja toimi kiintorullan kanssa.

Seuraavaksi sitten esineruutuun ja sinne toisena koirakkona. Esineruutukin tehtiin kisapaikkaan. Milolle vieraat esineet joihin en ollut koskenut. Tässäpä ei kauan nokka tuhissut 3,5 minuutissa nousi kolme esinettä Hymy Milo ei myöskään pureskellut esineitä ja toi ne minulle kauniisti käteen asti. Minun pitäisi itse vaan ottaa esineet rauhallisemmin vastaan, nytkin sähelsin niin että pudotin yhden esineen. Alokisassahan tuodaan vain yksi esine ja aikaa 5 minuuttia, joten meillä ei liene esineiden kanssa hätää.

Viimeisenä tottista. Kenttä oli pellolla (lyhyt heinä) ja toisen pitkän sivun rajasi lammasaita. Lampaita olikin aidan vierellä katsomassa kun mentiin treenaamaan. Milo oli ensimmäisessä parissa (parina koirakko, jossa urossakemanni). Kävelin aidan viertä alkuun, jotta Milo näki lampaat läheltä. Eipä se onneksi niistä villiintynyt haisteli vaan ihmeissään ilmaa ja katseli pää kallellaan, kun lampaat lähti juoksemaan.

Alkuun kisatyylin ilmoittautuminen vierekkäin toisen koirakon kanssa, tämä ok.

Ensin siis Milo paikallamakuuseen. Haastava paikka, kun makasi ihan lammasaidan vieressä ja toisella puolella toinen koirakko teki tottista. Minä kävelin ainakin 30 metrin päähän. Milo pysyi oikein kauniisti paikallaan ja vaan katseellaan seuraili toisen koirakon treeniä. Voi että kun ihanaa :)

Sitten Milon kanssa seuraamista hiukan hihnassa ja henkilöryhmä. Sain neuvoksi kävellä reippaammin hihnan kanssa. Henkilöryhmän jälkeen koira irti hihnasta ja henkilöryhmä vapaana sekä seuraamista (joka oli nyt parempaa, kun etenin reilusti reippaammin ja rennommin). Liikkeestä istuminen, perään maahanmeno ja luoksetulo. Ihan ok, mutta hitaastihan Milo menee istumaan ja maahan (varsinkin kun olen tottunut Frodoon, joka menee napakasti). Luoksetulossa avustin namilla tulemaan suoraan eteen, siinä yksi nami. Sivulle siirtyessä Milo taas teki ihme loikan. Täytyy taas vaikka namin kanssa treenata tätä pelkkää siirtymistä ihan rauhassa. Sitten vielä hiukan seuraamista vapaana, jotta sain palkattua lelulla oikeasta kohdasta. Milolla kun on pyrkimys edistämään.

Lopuksi vielä A-estettä. Este ei ollut aivan jyrkimmässä korkeudessa, mutta lähes. Avustaja heilutti lelua A-esteen yli ja minä lähetin Milon käskyllä "kiipee". Hyvin meni, otettiin kertaalleen molempiin suuntiin.

Kotona olikin sitten oikein väsynyt valkoinen ;) Frodokin oli ollut koko päivän pihalla, joten molemmat koirat kuorsasivat hetkessä iltaruuan jälkeen. Olipa rankka ja erittäin kiva treenipäivä Nauru

Maanantaina olisi jälleen vuorossa Milon hakutreenit.