Frodo ei ole nyt ontunut enään laisinkaan, joten eilen otettiin jo vähän treeniä. Virittelin meidän kalliolle ruutumerkit valmiiksi (ihan virallisilla mitoilla, joskin hiukan puita kasvoi välissä). Jätin vinkupallon valmiiksi ruutuun.

Sitten hain Frodon ja hiukan ennen treenipaikkaa otin Frodon sivulle. Odotin että otti itse kontaktia ja siitä kehu ja nami. Seuraavasta omaehtoisesta kontaktista sama juttu ja sitten kontakti rupesikin pysymään. Ilman seuraa käskyä liikkeelle ja pidin huolta, että kontakti pysyy kokoajan (kehuin usein). Välillä pysähdys ja lopetettiin ruudun lähtömerkille. Olipas hyvä seuraaminen, eli mun kannattaa hyödyntää Frodon intoa (kun tietää pääsevänsä treeneihin) ja ottaa pieniä pätkiä seuraamista aina heti alkuun.

Ensin lähetys merkille, joka hieno. Kävin palkkaamassa namilla. Sitten lähetys merkille ja siitä ruutuun ja vapautus lelulla (hienoo...). Seuraavaksi sama, mutta ruudussa ei palkkaa, vaan käskin sinne seisomaan ja kävelin palkkaamaan sinne ruutuun. Lopuksi vielä niin että lelu ruudussa valmiina. Eipä sitten hinkattu enempiä, kun meni niin kivasti.

Ohjatun noudon kanssa sitten vierähtikin taas tovi. Merkit on Frodolla hyvät, mutta alkuun aina se keskimmäinen kapula on niiiiiin vetovoimainen että. Pienellä hinkkaamisella saatiin molemmat puolet onnistumaan. Positiivista oli Frodon into tehdä laukalla (yleensä ravaa) ja tällä kertaa oli oikein hyvät ja suorat luovutusasennotkin (usein luovuttaa nämä ohjatun noudon kapulat vinossa). Kun saatiin pari onnistumista molemmile puolille niin lopetettiin pallon peluuseen.

Sitten tehtiin kaukokäskyjä. Laitoin kepin merkiksi etutassujen kohtaan. Taas teki kyllä ihan loistavasti (miksi ihmeessä ei kisoissa onnistu, jännitänköhän mä itse liikaa ja annan jotenkin vääriä käskyjä...). Lopuksi vielä tosi pitkältä matkalta maasta - istu ja vapautus takapalkalle.

Lopuksi tunnari (kapulat ympyrässä). Meni hienosti, joten ei uusittu. Sitten vaan leikkiä.

Milon kanssa sitten alapihalla perusasentoa (odottelin omaehtoista kontaktia) ja siitä sitten palkka. Liikkeelle ilman seuraa käskyä ja kun oli oikeassa kohdassa ja kontaktissa käsky "seuraa" ja kehu + palkka. Liikkeestä istumista sekä liikkeestä maahan ja luoksetuloa. Milo taas pyrkii suoraan sivulle, mutta lopulta sain sen tulemaan ensin eteen. Sivulle siirtyminen oli aikamoista pomppimista, mutta sain sen hillittyä namilla ohjaten.

Milo vetää kyllä aina mielettömät kierrokset, jos tietää että treenaan Frodon ensin.

Lopuksi metsään pikku lenkille.

Saatiin metsästäjiltä (joita oli pyydetty lopettamaan hirvikolarissa loukkaantunut hirvi) koirille ihan mielettömän hyviä hirven lihaisia luita, joita poijat mässäsivätkin tyytyväisinä. Hirvi ja poro on siitä hyvää, että se ei pistä edes koirien mahoja sekaisin.

Tänään pitäisi olla Milon hakuilut (jos saadaan vaan tarpeeksi treenaajia). Maanantaina on Frodon tokot. Saadaan Eveliinan kanssa meille ihan oma kouluttaja (YES).