Eilen oltiin taas Hessun kanssa opettelemassa paimennusta. Tehtiin "aja" treeniä sekä harjoiteltiin myös Hessun maassa pysymistä. Eli minä kävin muka avaamassa porttia tai muuten vaan pyörin Hessun ympärillä ja sen piti maata se aika paikallaan (tekivät lampaat mitä tahansa). Sitten palasin sen luo ja jatkettiin "aja" käskyllä. Nämä harjoitukset onnistuivatkin ihan hyvin ja Hessu makasi maassa hienosti kurasta ja vesilätäköistä huolimatta.

Toisella kierroksella Hessun piti jäädä aika pitkällekin makaamaan ja minun piti käydä lampaita rapsuttamassa. Ensimmäisellä kerralla Hessu pysyi tosi hyvin, mutta lampaat liikkuiva niin, että minä en päässyt niiden luo. Palasin sitten Hessun luo ja jatkettiin ajamista. Toisella kerralla lampaat olivat pikku metsikössä ja se olikin Hessulle vaikeampi, kun minä menin sinne metsikköön lampaiden kanssa. Se nousi monta kertaa ylös ennenkuin onnistui. Tehtiin vielä uudelleenkin samassa paikassa ja nyt tarvitsi jo vähemmän lisäkäskyjä, että pysyi maassa. Toisessa päässä aitausta vielä kertaalleen, pysyi hyvin (jätin kyllä lyhemmän välinkin, että saatiin hyvä onnistuminen, toisaalta lyhyt väli on siinä mielessä vaikeampi, kun lampaat on niin lähellä). Minä rapsuttelin jonkin aikaa lampaita ja palasin sitten Hessun luo ja jatkettiin ajamista. Hessulla oli siis liina kuitenkin ja otin sen aina käteen ennen ajamista. Ajaessa söi aina välillä lampaiden pipanoita, mutta välillä meni jo tosi hienostikin. On kyllä haastava laji tämä paimennus, etenkin ohjaajalle. Kivaa on kuitenkin ja se on pääasia :) Lammastarha oli tosi kurainen ja niin myös me treenien päätteeksi, harmi, että en tajunnut pyytää ketään ottamaan meistä kurakuvaa :) Hessu ja vaatteet joutuivat heti kotona pesuun ja tänään täytyy pestä myös auton koira-alusta. Oli kyllä jännä sää, kun välillä satoi oikein isoja hiutaleita luntakin.

Hessukin on paimentamisesta tosi innoissaan, tai ehkä oikeampi sana on tohkeissaan. Se ei ulise ja käy niin kierroksilla, kun esim tokohalliin mentäessä, on keskittyneempi tietysti niihin lampaisiin, mutta aika hyvin kuulee/kuuntelee jo nyt mun käskytkin. Kun otin Hessua autosta pois (auton takana ihan lähellä oli yksi uroskoira kiinni ja vieressä narttukoira ja molemmat melkoisen eläväisiä) niin Hessun oli ihan hiljaa, eikä mitään möykkäämistä (vilkaisi vaan koiria). Olin varautunut melkoisen räyhäämiseen, mutta Hessu oli jo keskittynyt menemään kohden lammastarhan porttia :) Myöskin paimentaessa se on ihan hiljaa, vaikka kyllä huomasi koirat jotka välillä möykkäsivät kovastikin, kun lampaat menivät niiden vierestä. Hessua ei myöskään häiritse yhtään kouluttajien omat paimenet, jotka pitävät lampaita silmällä milloin missäkin ja liikkuvat vapaana esim. aitauksen ympärillä ja parkkipaikalla. Hessu osaa myös jo istua ja odottaa, että portti lammastarhaan avataan ja vasta luvan saatuaan tulee tarhaan. 

Eilen oli myös erityisen mielenkiintoista katsella muiden treenejä ja lisäksi kouluttaja opetti meille oman koiransa kanssa, miten koiran on toimittava milloinkin (tämä on tosi hyvä, sillä minä opin parhaiten, jos näen asiat). Koiralle tulee opettaa, että käskystä sen täytyy antaa tilaa, eli kaartaa kauemmaksi lampaista. Koira ei myöskään saa olla siellä missä keppi (ellei toisin käsketä) ja koiran tulee osata toimia ilman keppiä aivan samalla tavalla kuin kepin kanssakin, siksi alkuun harjoitellaan paljon ilman keppiä (eli koiran tulee hakeutua aina eri puolelle lampaita missä ohjaaja).  Kepistä on sitten hyötyä kun on pitkät välimatkat, sillä siinä on enemmän ulottuvuutta kuin ohjaajassa joten se myös näkyy pitkälle. 

Ostin seuraavaksi 10 kerran paimennuskortin, joten jatkoa seuraa :) Ensi viikolle on varattu jo seuraava paimennuskertakin, tuskin maltan odottaa. 

Tänään ratsastamaan, mutta ensin juhlitaan kaikkia isiä, Hyvää Isänpäivää!